Huono bloggaaja täällä hei.

Ohoh, hupsista, melkein kuukausi viime postauksesta... 

Mitäs tänne meille? Univajeongelmat jatkuvat, Leevin yöt ovat suurimmaksi osaksi edelleen hyvin levottomia. Onneksi olen saanut erittäin tärkeää tukea ja apua omalta äidiltäni, joka kävi täällä visiitillä, sekä aina yhtä ihanalta mieheltäni. Mutta pysyvää ratkaisua ei ole löytynyt, ja mun pinna alkaa olla todella kireällä, ja pelkään, että pian myös Wolfin (joka omaa lehmän hermot)... Mistäköhän saisi ostettua kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa?

Leevi sai (muistaakseni) toissa viikolla ihka ensimmäiset hampaat, kaksi samalla kertaa, joiden tulo ei varmaankaan auttanut tässä nukkumisasiassa. Lisäksi sekä minä että Leevi saatiin kiva pikku vatsatauti kuumeineen kaikkineen. Ja maanantaina Leevi sai puolivuotisrokotteet. Mutta en sitten tiedä, ovatko yöt näistä syistä varsinaisesti huonontuneet, huonoja kun ovat lähes aina olleet. Viime yö oli kyllä taas yksi pohjanoteeraus, ja mies sai herätä kuudelta aamulla sekä vaimon että lapsen parkumiseen, huoh...

Päiväsaikaan nukkuminen on *koputan puuta* mennyt ihan jees jo jonkin aikaa, toisinaan nukahtamista edeltää toki pikku raivareita, mutta yleensä ne eivät kestä kauaa. Leevi nukkuu yleensä kolmet päikkärit; aamiaisen, lounaan ja iltapäivän sormiruokailun jälkeen. Päikkäreiden kestossa voisi kyllä petrata, aamu-unet ovat noin tunnin pituiset ja ne muut sitten puolen tunnin pikaunia. Voi kunpa itsekin osais ottaa tollasia power-nappejä... (Nyt kun tätä kirjoitan, enkä edes yrittänyt itse ottaa päiväunia, on Leevi nukkunut jo kaksi tuntia???)

Sormiruokailu on lähtenyt hyvin käyntiin, Leevi vaikuttaa pitävän hommasta kovasti. Tähän mennessä mitään erityisiä suosikkeja ei ole löytynyt, kaikki mitä eteen tuodaan menee ääntä kohti, mutta suurin osa päätyy edelleen ruokalapun kaukaloon masun sijasta. Plussaa siitä, että parina viime päivänä lattialle on päätynyt aika vähän tavaraa. Harrastaisimme sormiruokalua useamminkin kuin kerran päivässä, mutta tämä väsynyt äiskä ei jaksa siivota. Ja kasvunkin vuoksi on pakko varmistaa, että puurot päätyy vatsaan eikä jalkoihin, korviin, takaraivoon ja tuoliin. Sormiruokailun aloittamisessa auttoi hurjasti lainassa oleva muovinen, karmean näköinen, mutta ah niin käytännöllinen syöttötuoli, jossa on oma pöytä. Harmi, että se pitää palauttaa omistajilleen pian. Meidän pöytä kun on hieman liian korkea Leeville... Kasvusta puheenollen, Leevi oli maanantaiseen neuvolaan mennessä kerryttänyt upeat 6400g ja 66cm, joten painonkin kanssa aletaan taas olla melkein käyrillä. :)

Viime viikkoina Leevistä on tullut hyvin utelias ja nopea kaveri, jota ei parane jättää yksinään minuuttia pidemmäksi aikaa. Kuban "turvaportit" pääsevät taas käyttöön, ettei Leevi pääse nuoleskelemaan kengän pohjia (jostain luin, että se olisi hyväksi lapsen immuniteetin kehityksen kannalta, mutta en taida ihan noin pitkälle mennä kuitenkaan...). Olohuone on jo muotoutunut jokseenkin ryömimisturvalliseksi, joten sinne uskaltaa Leevin hetkeksi jättää, kun itse teen jotain keittiössä tai käyn vessassa. Tämä muuttunee pian kun poitsu tajuaa kammeta itsensä pystyasentoon... :P Liikkumaan oppimisen myötä Leevi viihtyy pitkiäkin aikoja lattialla, mutta valitettavasti ei omien lelujensa kanssa vaan esimerkiksi kirjahyllyn kimpussa. :D

Me vanhemmat täällä pohdimme päämme puhki miten öihin saisi jotain järkeä. Ja haaveilemme jo Tallinnaan muutosta, ei ole enää kuin muutama viikko kun pääsemme tutustumaan uuteen kotikaupunkiimme!!

Puoli vuotta Leevin kanssa :)

Meillä on tänään juhlapäivä, nimittäin Leevin puolivuotissynttärit. Suuren etapin kunniaksi Leevi ei (taaskaan) malttanut nukkua puoli kuutta pidempään. Lahjaksi annoimme puhuvan koiran, joka kehittää vauvan taitoja ja opettaa sanoja ja lauluja, saksaksi tosin, mutta saanpahan oppia siinä mukana itsekin. :D Leevi oli jokseenkin kiinnostunut uudesta ystävästään, mutta taitaa vielä mennä tovi ennen kuin hän hoksaa lelun kaikki hienoudet.

Juhlan kunniaksi oli luvassa myös spesiaaliaamiainen - herkullista kaurapuuroa ensimmäistä kertaa. Tähän mennessä Leevi on syönyt Saksasta ostettuja vauvapuuroja, mutta halusin totuttaa hänet myös ihan tavalliseen puuroon. Ensimmäinen kerta ei ollut huikea menestys, vaikka Leevi kyllä kovasti yrittää ja haluaa syödä kaiken minkä hänen nenänsä eteen vie. Taisi olla liian klimppistä tuo tavallinen puuro verrattuna vauvamössöihin, täytyy huomenna yrittää uudestaan hieman smootimmalla rakenteella. Koska kyllähän nyt kunnon suomalaisen pitää kaurapuuroa syödä! ;)

Leevi oppii uusia juttuja kovaa vauhtia; hän oppi ryömimään muutama viikko sitten, ja nyt onkin kiva jahdata leluja, kaukosäätimiä, sosekulhoja, puhelimia ynnä muita. Kovin kauas "kotipesästään" ei Leevi (onneksi) vielä uskaltaudu, joten tuhoja ei ole vielä saatu aikaan. Istumista on varovaisesti harjoiteltu nyt muutaman viikon ajan ja eilen Leevi istuikin hetken aika nätisti syöttötuolissaan. Sivuheijasteet taitavat puuttua vielä, koska sivuille kaatuessa Leevi ei yritä pistää vastaan. Soseiden lisäksi olemme pikkuhiljaa aloitelleet sormiruokailua, joka on tähän mennessä toiminut vaihetelevalla menestyksellä - eilen maistuivat banaani ja tomaatti, tänään testataan perunaa ja porkkanaa. Homma vaikuttaa kovin sotkuiselta, joten saa nähdä kauanko itse jaksa siivoilla. Soseet kun yleensä menevät mahaan sotkuitta.

Hauska kaveri tuo meidän poitsu on ja tietysti päivä päivältä söpömpi. Leevi on yleensä hyvällä päällä, tykkää leikkiä itsekseen ja muiden kanssa, naureskelee kohteliaasti vanhempiensa hölmöille jutuille, kiljahtelee ja juttelee. Iltapäivisin on yleensä hieman känkkäränkkää ilmassa kun hän ei millään malttaisin ottaa torkkuja. Leevi menee nykyään nukkumaan seitsemän maissa, jonka ansiosta "iltakänkkistä" ei enää esiinny. Leevi nukkuu edelleen meidän sänkyyn kiinnitetyssä sivuvaunussaan - viikko sitten kokeilimme siirtää Leevin sänkyä hieman kauemmaksi, mutta se tuntui loppujen lopuksi väärältä ratkaisulta tällä hetkellä. Leevi syö useimmiten kaksi kertaa yön aikana, ja mielestäni on huomattavasti helpompaa syöttää hänet kun ei tarvitse nousta sängystä. Enkä osaa itse enää nukkua jos Leevi ei ole joko minun tai Wolfin vieressä.

Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta taas tuntuu, että siitä syyskuun päivästä, jolloin Leevi syntyi, olisi jo ikuisuus. Jo nyt ollaan koettu ja nähty yhdessä kaikenlaista, odotan innolla mitä vuoden toinen puolikas tuo tullessaan. En osaisi enää ollenkaan kuvitella elämää ilman Leeviä, me kolme olemme niin täydellinen tiimi. <3

Blogi on muuttanut! Lue Leevin ja hänen pikkuveljensä Niilon menosta täältä.

***

Today we are celebrating Leevi's six month birthday. He was so excited that he could not sleep longer than till half past five (again). :P As a present from us Leevi got a talking dog, who teaches him all kinds of skills, songs and words - in German, but maybe I can learn something with him. :D Leevi seemed to appreciate the present, but I think it's gonna take still some time for him to figure it out.

I prepared Leevi a special breakfast, real oatmeal porridge instead of the baby porridge he usually got. He was not impressed, apparently the consistency was not smooth enough, so he was making some funny faces. I'll try again tomorrow with a better consistency. Because a Finn needs to eat his oatmeal, right? ;)

Leevi is learning new things all the time - few weeks ago he learned to crawl, and now it is so much fun to chase toys, remote controls, food bowls, phones... He is not going too far from his home base yet, which is a relief for me as he's staying out of trouble still. We have been rehearsing sitting for a few weeks now, and now it's going quite well. Leevi is still not trying to stop himself from falling, but sitting in his high chair for a little while is already fine. Yesterday he was tasting some banana and apple by himself while sitting in the table with us. We are slowly starting to give him things to eat with his own fingers, eventually I would like him to eat everything like that, but we'll see. Already now I can see it is very messy compared to feeding him with the purees. :D

Our little boy is a funny dude who likes to play by himself and with other people, and laughs politely to his parents' dumb jokes. He is getting cuter every day. Afternoons are sometimes a little difficult - he gets cranky because he does not want to nap. Evenings are much better now when he goes to sleep already at seven. Leevi is still sleeping in his "side car" next to us - we tried moving him further, but it just felt wrong. I just don't know how to sleep if he is not next to us (I guess I have to learn in some point). Anyway, he still eats twice a night, so it's much easier for me if I don't need to get up.

Time has passed so quickly, but at the same time it feels like forever ago when Leevi was born. We have already now experienced and seen so much, and I'm eager to see what the rest of the year has in store for us. I could not imagine my life without him anymore, we three make such a perfect team. <3

Älä anna pelolle valtaa...

Mitenköhän tämän sanonnan voisi viedä käytäntöön, kun maailma tuntuu päivä päivältä pelottavammalta paikalta? Olen kirjoittanut omista pelkotiloistani ennenkin, mutta eilisen karmeiden uutisten jälkeen aihe on valitettavasti taas kerran ajankohtainen, varmasti monelle meistä.

Haluaisin niin kovasti kasvattaa Leevistä optimistisen ja pelottoman (en kuitenkaan uhkarohkeaa) ihmisen, joka näkee tämän maailman ja ihmisten hyvät puolet, mutta kuinka se onnistuu kun itse pelkään astua kotiovestani ulos. Haluaisin muuttaa Suomeen maalle johonkin pieneen kyläpahaseen, jonne kukaan ei keksi hyökätä. Yritän tsempata itseäni hokemalla, että on paljon todennäköisempää kuolla kotonaan tai liikenteessä kuin terrori-iskussa tai lentokoneonnettomuudessa. Mutta sitten alan pelätä jopa kotiani. Yritän ajatella, ettei maailma ole sen hirveämpi paikka kuin aiemminkaan, sodat vain ovat eri. (Jopa tsemppaukseni on säälittävän pessimististä.) Yritän ajatella, että minun tulisi nauttia tästä elämästä, ei pelätä mitä saattaa tapahtua. Jotenkin tämä ajatus vaan karkaa aina niin nopeasti, enkä saa itseäni vakuuttuneeksi. Yritän ajatella sitä kuinka kiitollinen olen, että minä ja perheeni olemme turvassa, ja kohdistaa energiani siihen, pelkäämisen sijasta. En halua Leevistä kaltaistani murehtijaa ja pessimistiä, joka aina ensimmäiseksi ajattelee asioiden mahdollisia huonoja puolia. 

Haluaisin pysyä kartalla maailmalla tapahtuvista asioista, mutta uutisten lukeminen on minulle vaikeaa. Kun kuulen pommi-iskuista, sodista ja luonnonkatastrofeista, aivoni alkavat raksuttaa ennen kuin ehdin väliin ja silmieni eteen ilmestyy eläviä kuvia minusta ja perheestäni näissä tilanteissa. Jos kieltäydyn lukemasta uutisia, tunnen olevani äärimmäisen itsekäs kun "en ole kiinnostunut" muiden ihmisten hädästä. Tunnen oikeastaan joka tapauksessa olevani itsekäs, kun ajattelen vain itseäni ja perhettäni, vaikka meillä on kaikki hyvin. Tänään kuitenkin tunsin toivonpilkahduksen lukiessani Hesarin artikkelia, jossa kerrottiin kaikkien kauheuksien lisäksi, että kiinniotettujen terroristien määrä on suurempi kuin iskuissaan onnistuneiden. Uutisessa myös muistutettiin rasismin ja ennakkoluulojen kasvattamisen olevan näiden terroristien tarkoitus, ja juuri siksi niille ei tulisi antaa tilaa. Artikkelin tyyli kertoa järkyttävästä asiasta onnistui jotenkin luomaan optimistista mielialaa tilanteessa, joka niin usein vaikuttaa täysin toivottomalta. Ja sehän tässä on tärkeintä, tunne siitä että voimme päästä yli tästä. Niin kauan kuin se tunne säilyy, meillä on mahdollisuus voittaa. Ja juuri siksi en aio piilottaa Leeviä maailmalta vaan antaa hänelle mahdollisuuden kokea se, kaikkine ihanuuksineen ja kauheuksineen.

Leevin lentovinkit.

Leevi on jo näin vajaan puolen vuoden iässä varsin kokenut (lento)matkaaja, joten päätin jakaa vinkkimme pienen vauvan kanssa matkustamiseen, erityisesti lentokoneessa. Ja nimenomaan pienen eli siis nuoren, koska uskon vanhemman vauvan kanssa matkustamisen olevan melko erilaista. Lähitulevaisuus näyttää olenko oikeassa.

Ihan ensiksi totean, että pienen vauvan kanssa (joka ei siis vielä liiku) matkustaminen on helppoa, eikä siitä kannata ottaa stressiä. Toki asia on eri jos kyseessä on esimerkiksi koliikkivauva, tai useampi lapsinen perhe. Mutta esikoisen saaneille uunituoreille vanhemmille tahdon vain sanoa rohkaisuna, että matkustaminen onnistuu oikein hyvin vauvankin kanssa. Alle neljä (tai kuusi) kuukautisella vauvalla ei yleensä ole vielä kovin tarkkaa vuorokausirytmiä, vauva nukkuu paljon ja on kevyt ja kompakti kantaa mukana. Vauva ei kaipaa kummempia virikkeitä; vanhemmat, syli, ruoka ja uni riittävät ja niistä on mahdollista nauttia erityisesti lentokoneessa, mutta myös vanhempien tutkiessa Lontoon nähtävyyksiä tai löhötessä altaan reunalla Thaimaassa. Pitkäkään lento ei vauvaa haittaa, sehän tarkoittaa vain hyvin paljon aikaa vanhempien välittömässä läheisyydessä.

Ennen lentoa

Terveen vauvan matkustamiselle ei ole minimi-ikärajoitusta, vaan vauva voi lentää vaikkapa kahden vuorokauden ikäisenä. Lentoyhtiöillä on toki omat sääntönsä, jotka kannattaa tarkistaa. Suosittelisin myös vauvaan tutustumista ihan rennosti kotioloissa ainakin kuukauden verran ennen matkustamista. Ennen minnekään lentämistä täytyy vauvalla olla oma passi, ja tässä meneekin jo usein muutama viikko. Passikuvan ottaminen viikon ikäisestä ei ollut niin vaikeaa kuin olin kuvitellut, ainakaan Saksassa. Leevi sai olla kuvassa silmät kiinni, joten hän nukkui koko kuvauksen ajan (jouduimme myöhemmin hakemaan silmät auki olevan kuvan diplomaattipassia varten, mutta sekin meni kivuttomasti).

Lippuja varatessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon vauvan nukkuma-ajat. Yölento ei välttämättä ole huono vaihtoehto, jos se lähtee ennen vauvan nukkumaanmenoaikaa. Keskellä yötä lähteminen ei liene suotavaa kenenkään mielestä, paitsi jos olet sellainen "onnekas", jonka vauvan päivärytmi on päälaellaan. Mutta pienen vauvan nukkuma-ajat ovat yleensä hyvin epäsäännölliset, joten asiasta ei kannata ottaa turhaa stressiä. Vastasyntyneen kanssa yksi pitkä lento on mielestäni helpompi kuin koneen vaihtaminen (isomman vauvan kanssa vaihto saattaa tehdä hyvää).

Monella lentoyhtiöllä on yllättävän antelias matkatavarapolitiikka koskien vauvan tavaroita. Vauvan lentolippu maksaa yleensä kymmenisen prosenttia aikuisen lipun hinnasta olettaen, että vauva matkustaa vanhempien sylissä. Lipun hintaan kuuluu monilla lentoyhtiöillä kokonainen matkalaukullinen tavaraa sekä joko rattaat tai turvaistuin. Joillakin lentoyhtiöillä mukaan saa molemmat, ihan ilmaiseksi. Huomion arvoista on, ettei vauvalle yleensä kuulu omia käsimatkatavaroita, eli puklurätit, vaipat, vaihtovaatteet, pullot, tutit, lelut ynnä muut tulee mahduttaa aikuisten käsimatkatavaroihin.

Olemme jokaisella lennolla saaneet ottaa turvakaukalon aina koneen ovelle saakka. Tätä kannattaa kysyä erikseen check-in:ssä. Muutamalla lennolla lentokoneen ollessa puolityhjä saimme ilmaiseksi ylimääräisen paikan, jolle turvaistuimen vauvoineen voi asettaa. Muistaakseni lentoyhtiö oli molemmissa tapauksissa Finnair, joten tästä pisteet heille. Jos ylimääräistä tilaa ei ole (tai palvelu ei ole huippuluokkaa), pakkaa lentokoneen henkilökunta istuimen joko koneen matkustamoon johonkin lokeroon tai lähettää ruumaan. Tässä tapauksessa istuin on hyvä suojata jotenkin (esimerkiksi jätesäkillä paremman puutteessa), ja muistaa varmistaa, että istuimessa on matkatavaralappu (siis se virallinen, joka kentällä tulostetaan). Istuimen voi toki laittaa ruumaan jo check-in:ssä. Jos vauva ei siinä viihdy, on sitä ihan turha kannella ympäriinsä kentällä. Itse haluan kuitenkin uskoa, että istuin saa hellempää käsittelyä, jos sen vie koneen ovelle asti.

Rattaita emme ole koskaan yrittäneetkään viedä koneeseen saakka, olen tosin kuullut että usein tämä onnistuu, ainakin matkarattaiden ollessa kyseessä. Rattaille kannattaa olla oma kuljetuspussukka, koska sitä ei useinkaan ole lentokentällä tarjolla. Emme ole onnistuneet löytämään sopivan kokoista pussia, joten olemme käärineet rattaat huopaan ja vieneet sitten paketoitavaksi matkalaukkupaketointiin (eli suojattavaksi elmukelmulla). Kallis, mutta ihan hyväksi todettu vaihtoehto. Aivan ilman vahinkoja eivät rattaamme selvinneet; työntökahvassa on pieni viilto, mutta tämä on hyvin pieni harmi, huomioonottaen kuinka paljon rattaat ovat jo matkustaneet. Matkustaessa on hyvä olla rattaat, jotka menevät kasaan yhdessä osassa, tai ainakin itse paketoida ne yhteen. Olisi harmillista, jos matkakohteeseen tullessa renkaat olisivat jääneet matkanvarrelle. Monesta kohteesta voi vuokrata kaikenlaista vauvakrääsää, joten ennen kuin maksat mitään lisämaksuja rattaiden ja turvaistuimen mukaan ottamisesta, kannattaa tarkistaa tämä mahdollisuus. Toimi meillä erinomaisesti Dubaissa (toki rattaat olivat heppoiset halpikset, mutta kyllä niillä viikon kulki). Tässä tapauksessa ei tarvitse myöskään stressata omien kalliiden rattaiden hukkumista tai rikkoutumista. Lentokentällä kätevin kantoväline on kantoreppu, mutta useimmiten olemme kuitenkin päätyneet raahaamaan Leeviä turvakaukalossa ympäriinsä, koska hän on nukahtanut siihen (oli muuten varsinaista hyötyliikuntaa Brysselin kentällä kilometritolkulla ravatessa). Turvatarkastukseen mennessä joutuu vauvan ottamaan pois kaukalosta, mutta olen kuullut että repussa kulkiessa vauva saa pysyä siellä. Tässä lienee erilaisia käytäntöjä eri kentillä.

Lentokoneessa

Olen itse juuri se tyyppi, joka kiroaa lentokoneessa itkevän vauvan vanhemmat. Joten tottakai pelkäsin, että nyt osuu pilkka omaan nilkkaan ja Leevi rääkyy koko matkan naama punaisena. Tähän mennessä olemme kuitenkin päässeet helpolla (ehkä miehelläni on erityisen hyvä karma). Leevi on itkenyt yhteensä ehkä noin 10 minuuttia per lento. Lentokoneen hurina tuntuu rauhoittavan häntä ja nukkuminen on onnistunut enemmän kuin hyvin. Eli älä turhaan stressaa itkusta, vauva on rauhallisempi jos sinäkin olet. Sitä paitsi lentokone pitää sellaista meteliä, ettei hento, pienen vauvan itku kuulu kauas.

Paikkoja varatessa kannattaa olla tarkkana, jos haluaa maksimoida matkustusmukavuuden. Itse suosin ikkunapaikkaa imetysrauhan takaamiseksi. Koneessa on mahdollisuus saada käyttöönsä vauvakoppa, joka asetetaan omien paikkojen edessä olevaan seinään kiinni. Näillä paikoilla on myös paljon jalkatilaa. Asiasta kannattaa olla yhteydessä lentoyhtiöön hyvissä ajoin, koska näitä paikkoja on vain muutama (pienissä koneissa tuskin ollenkaan). Olin varma, ettei Leeviä saa nukkumaan ko. koppaan, mutta hyvin hän on aina sinne nukahtanut. Kannattaa ottaa mukaan oma makuupussi, jotta vauvalla on turvallinen olo. Muista myös pukea vauvalle kunnolla päälle; koppa on hyvin avoin ja lentokoneessa karmea ilmastointi. On hyvä myös huomioida, että vauva ei saa olla kopassa nousun, laskun ja turbulenssin aikana. Silloin vauvan on "istuttava" aikuisen sylissä omissa turvavöissään (jotka saat henkilökunnalta).

Itse stressasin etukäteen imetystä nousun ja laskun aikana, koska se vaatii aikamoista akrobaattista suoritusta turvavöissä pienen vauvan (ja pienten tissien) kanssa. Miksi sitten pitäisi imettää juuri silloin? Ei ainakaan korvien takia, tätä kun usein kuulee suositeltavan. Leevillä ei ole ollut mitään ongelmaa korvien kanssa, ainoa hermostumisen aihe on ollut pitkä istuminen, joka ei ole ehkä se mukavin asento pienelle vauvalle. Muutaman kerran olen siis taipunut akrobatiasuorituksiin, mutta siitä on seurannut vain enemmän huutoa. Jokusen kerran meillä on ollut pullo mukana, mikä on kyllä ehdottomasti helpoin ratkaisu. Myös vauvan hytkyttäminen, tutti ja puhelimen vauvasovellus ovat tuoneet avun tukalaan tilanteeseen (monella lennolla puhelin saa olla päällä lentokonetilassa nykyään myös nousun ja laskun aikana).

Pullosta sen verran, että kätevin on valmispakattu korvike (kierrekorkilla olisi täydellinen) ja vauva, joka suostuu juomaan sen huoneenlämpöisenä. Mutta koska itse pyrin kovasti pääsemään täysimetykselle, olen myös pumpannut omaa maitoa mukaan. Tämä onkin varsinainen show säilymisaikoineen ja myös turvatarkastuksessa. Muista, että nousulle ja laskulle tarvitset kullekin omat pullot, pumpatut maidot ja korvikepakkaukset, ellei kyseessä ole hyvin lyhyt lento. Vauvanruokaa saa viedä turvatarkastuksen läpi sen määrän mitä vauva tarvitsee matkustamisen aikana. Omaa maitoa viedessä saattaa sitä joutua selittelemään ja jopa maistamaan. Jauhekorvikkeen mukaan ottaminen on hankalaa, koska mukana pitäisi olla koko jauhepakkaus, ei epämääräisiä jauheita pusseissa tai purkeissa.

Lentokoneen vessassa on vaipanvaihtopöytä, jossa vaipan vaihtaminen onnistuu ihan hyvin, mutta suosittelen silti vaipan vaihtoa juuri ennen lentoa ja sen välttämistä lennon aikana (vessat kun ovat yleensä aika kuraisia ja ahtaita). Jos vaippa on pakko vaihtaa, kannattaa vauva riisua jo omalla paikalla. Vauvalle kannattaa pukea helposti riisuttavia kerroksia, koska lentokoneessa on toisinaan tosi kylmä ja toisinaan taas kuuma. Muista hattu tai huppu, koska veto tulee yleensä ylhäältä.

Toivottavasti nämä vinkit auttoivat. Hyvää matkaa! :)

***

Leevi is already a rather experienced flyer, so I decided to put together all the tips and tricks we've learned about flying with a small baby.

First of all I'll say, don't be scared of traveling with a baby. The younger the baby the easier it'll be, as he will only need you, food and lots of sleep. All of these are easily available in the plane, and the longer the flight is the more time your baby gets to spend very close to you.

Before the flight

There's no restriction how old a healthy baby should be in order to travel by plane, but airlines might have their own regulations, so you should check that before planning a trip on the first weeks. I would also recommend getting to know your baby a little bit before travelling. And in any case your baby is going to need his/her own passport that'll take few weeks. It was surprisingly easy to get a passport picture taken of Leevi, even he was only one week old at the time. In Germany they said it's ok that the baby sleeps in the picture. Later on we had to go and take another one with open eyes for Leevi's very first diplomatic passport. But even that was quite easy.

If it's possible it would be good to book your flights according to your baby's sleeping times, so they won't get terribly disturbed. Night flight might not be such a bad idea, if the departure is well before sleeping time. Leaving in the middle of the night is not ideal to anyone, except if you're one of the "lucky" ones whose baby's sleeping schedule is upside down. In any case, a newborn sleeps most of the 24 hours (at least that's what the books tell you), so I would not take too much stress about this. With small baby one long flight is probably best choice, with bigger one I might choose a stopover.

Many airlines have quite generous luggage policy what comes to baby's ticket, which usually costs about 10% of adult's ticket (if the baby travels in parent's lap). Often the ticket includes one full suitcase for the baby and either a car seat or buggy. Some airlines let you take both free of charge, so if you need to pack a lot of things, some comparing is useful. What is worth of noticing too, is that babies are usually not allowed to have their own hand luggage, so you must fit all his/her things into yours.

On all of our flights we got to take the car seat all the way to the plane, you just need to ask this in the check-in. I've heard that you may also take your (travel) buggy all the way, but we've never tried. The car seat or the buggy is then taken by the staff to either the cargo bin (in this case it's good to cover it with a bag and remember to check that it has the official luggage tag in it) or some compartment in the cabin. I like to take the car seat with me and not leave it in check-in, because I believe it gets better treatment that way, but of course if the baby does not like to be in it, it's maybe not worth of dragging through tax-free. Few times we got an extra seat for the car seat for free; baby can then sit in it on the flight. I think in both cases the airline was Finnair so points to them.

It's good to have your own transport bag for the buggy, because the airlines/airports don't often offer anything like this. So far we did not manage to find a bag for our buggy, so we covered it with blanket and took it to the cling film suitcase packing station. This worked fine, and there's only one small dent in the buggy but it's quite expensive choice if you travel often (in Munich it was 10 euros if I remember correctly). If you're gonna travel a lot, it's good to have a buggy that folds in one piece, so you won't loose the wheels or some other part on the way. In many destinations it is possible to rent baby equipment, so if you don't want to take your own buggy or seat, you might check this option. It's especially good if you would need to pay extra to take both, or if you have a very precious buggy that you don't want to risk breaking or loosing.

The easiest way to transport your baby at the airport is a baby carrier, ie. Manduca. But even though we had it every time with us, we used it so far only once, because I've only now realized its benefits. We used to drag Leevi around in the car seat, because he liked to sleep in it, but next time I'm sure we will use Manduca. In the security check you have to take the baby out of the seat, but I've heard that sometimes they let you go through with the carrier.

On the flight

I myself am that person who hates crying babies on the flight and I was sure that I get to pay for that now that I have my own. But apparently my husband has especially good karma, because Leevi has been a very good flyer from the beginning. He has cried maybe 10 minutes all together on each flight, rest of it he has either been sleeping, eating or flirting with the flight attendants. There's something about the hum of an airplane that works for him. So don't stress about crying, your baby will be calmer if you are. And anyway it's so noisy there that the quiet cry of a newborn hardly reaches the ears of the person sitting next to you.

If you want you may be able to have a baby cot in front of your own seat, but remember to book this well in advance (in small planes they don't exist I think). It's actually much more useful than I thought; Leevi really liked to sleep in it, even when he was really young and not used to sleeping by himself. Just be aware that you have to take your baby out when there's turbulence (and in take-off and landing). On these places there's also extra leg space which might be useful even with a bigger baby. It's a good idea to take your baby's own sleeping bag or a thick blanket so he'll feel safe in the strange cot and stays warm. Remember to put a lot of layers on your baby too, as it can sometimes be either really cold or hot in the plane. A hat or hood is a good idea too, as the wind comes usually from above. I recommend changing the diaper just before the flight, but if you must change it in the plane there's a changing table in the toilet. Take the clothes off already at your place and don't take anything unnecessary with you, as there's not much (clean) space in the toilet.

During take-off and landing your baby must sit in your lap in his own seat belts (you get them from the staff) or in the car seat if you were lucky. I've heard that babies might have problems with their ears, but Leevi never had any so far. The only reason he cried was because he did not want to sit still so long. In advance I stressed about offering him something to drink, and did some pretty interesting acrobatic moves to breastfeed him, which made him even more nervous. During take-off and landing a bottle is for sure the easiest way to calm down the baby, at least in our case. Pumped milk is tricky as it gets bad quickly, so I would ease off from the exclusive breastfeeding in this case. It's a plus if you can find a formula that is already mixed in the pack and your baby can drink it in room temperature. Remember to take enough clean bottles and formula packs with you, as you can't clean them or store the leftovers. If you don't have a bottle and breastfeeding won't work, dummy and entertaining baby app in your phone might work too. But as said, don't worry about the ears, it's not so big deal as people tell you. You may take as much baby food on the flight as he needs, no matter the liquid restrictions. But you cannot take formula powder in your own containers, you have to have it in the original packaging. And if you bring pumped milk you might need to explain or even taste it, but they should let you take it.

I hope these tips helped and encouraged you to travel with your baby. Have a pleasant flight! ;)

Musiikin voima.

Eilen sain vihdoin aikaiseksi ottaa musat mukaan salille, valitsin Spotifystä Sian uusimman levyn, ja koin aivan mielettömän ahaa-elämyksen. Musiikki on aina ollut minulle tärkeää, mutta viime aikoina olen jostain syystä unohtanut sen. Jotenkin rakkauselämän seestyminen aiheutti sen, etten oikein osannut enää samaistua biiseihin. (Vaikka eiväthän kaikki maailman laulut toki ole rakkauslauluja.) Nimenomaan samaistuminen ja oman elämän peilaaminen sanoituksiin on aina ollut minulle tärkeintä musiikin kuuntelussa. Raskausaikana olisin halunnut soittaa Leeville musiikkia, mutten yhtäkkiä keksinytkään mitä. Tunsin painetta, että musiikin pitäisi ehdottomasti olla suomenkielistä, jotta vauva tutustuisi jo masussa äidinkieleensä, hän kun ei sitä muuten kuullut. Mutta traagisten rakkauslaulujen soittaminen vauvalle ei vain tuntunut luonnolliselta.

Ensimmäinen musiikkiin liittyvä muistoni lienee vanhempieni laulamat Päivänsäde ja menninkäinen ja Sininen uni, joita nyt laulan Leeville. Toivoisin hänenkin muistavan nämä klassikot vielä aikuisena. Muistan myös lapsuudenkodissani soineet J. Karjalaisen ja Ultra Bra:n biisit, joita olen välillä vihannut ja välillä ihaillut. Oma musiikinkuuntelu sai potkua KissFM-radiokanavasta ja Spice Girls-huumasta. Nauhoitin korvaani miellyttäviä biisejä radiosta kasetille ja kelasin niitä uudestaan ja uudestaan kirjoittaakseni sanat paperille (olisi mielenkiintoista nähdä 12-vuotiaan itseni tulkintoja englanninkielisistä lauluista). Kun pääsin CD-levyjen makuun lauloin mukana kansilehtisen avustuksella Linkin Parkia ja Avril Lavignea. Olen aina yhdistänyt musiikin vahvoihin tunteisiin; en halua musiikin olevan vain taustamelua vaan haluan kuunnella ja eläytyä siihen. Niinpä musiikki on ollut mukana sydänsuruissa, ihastuksissa ja oman itsensä kanssa kipuiluissa. Nyt kun elämäni on ihanan tasaista naimisissa olevan naisen arkea (josta olen mielettömän kiitollinen) ovat nuo rakkauselämän kuohut jääneet taakse ja minun on pitänyt löytää uusi samaistumiskeino.

Ja eilen se sitten vyöryi ylitseni kuin tsunamiaalto, ihan oikeasti fyysisesti värisytti ja positiivisesti itketti. Sain jälleen tuntea musiikin maagisen voiman (ei, en ole ottanut mitään päänsärkylääkettä vahvempaa). Kaikki väsymys, ärtymys ja turhautuneisuus lensivät ikkunasta ulos ja tilalle tuli päättäväisyys; minä nautin tästä elämästä nyt! Sen sijaan, että valittaisin kuinka h******n kuuma täällä on, voisin asettua aurinkotuoliin ja korkata jääkylmän oluen (älkää nyt soittako lastensuojeluviranomaisille, ei täällä ryyppäämään ruveta). Sen sijaan, että mietin miksi minä en saa nukkua, voisin olla kiitollinen siitä kuinka saan ihailla täydellistä poikaani päivin ja öin. Suurin oivallus oli kuitenkin se, että minä olen yhä minä, en ainoastaan vaimo Wolfille ja äiti Leeville. Minulla on ja saa olla edelleen vahvoja tunteita, ei aikuisuuden tarvitse olla tasapaksua, eikä se sitä todellakaan ole tässä vauva-arjen vuoristoradassa. Ei musiikin tarvitse välttämättä liittyä sydänsuruihin, siitä saa voimaa myös kun väsyttää, ketuttaa, tai tuntuu että seinät kaatuu päälle.

Power of music is a big cliche, but I really felt it yesterday when I finally managed to take music with me to the gym. I opened Spotify and found Sia's new album, and was reminded of what I'd somehow forgotten. I don't know exactly why I've stopped enjoying music lately. Maybe it was because my love life wasn't quite so complicated anymore (which is a total blessing), I could not reflect my feelings to the sad love songs I used to like. Somehow I could not find a way to really feel the music. You see, to me music has never been just some noise in the background. I want to listen the lyrics and think how this song fits in my life right now. They don't do much songs from tired stay-at-home-mom's perspective. When I was pregnant I wanted to play some music to Leevi in the belly, but could not figure out what it could be. I felt strongly that it must be Finnish music so that he would hear his mother tongue. But somehow, listening those tragic love struggles (or "lets party all night" hip hop songs) did not feel right at that moment.

Music has always been quite important to me. I remember my parents singing us the same goodnight songs that I now sing to Leevi. I remember what my parents used to listen when we were kids. Later, when I found radio, I recorder my favorite songs on tape and used to rewind them again and again to write down the lyrics (would be hilarious to see how the twelve-year-old me wrote the English lyrics). After a while I got myself some CD's and would sing my heart out with the help of the lyrics in the booklet inside the cover. Music always meant big feelings to me, so it's been part of heartbreaks, infatuations and the early adulthood difficulties. Now when I'm happily married and seemingly adult, I found it hard to relate to the lyrics anymore.

But yesterday it washed over me like a tsunami wave - I was actually physically shaking and even crying a little bit. The music made me feel so powerful, it somehow reminded me that I am still me, even I am a wife to Wolfi and a mother to Leevi. And when would I have actually had so big feelings than now - so much love but also so much tiredness, stress and frustration. I was reminded that I'm not here to complain about my life, I'm here to live it and enjoy it. Instead of complaining about the heat I could go lie in the sun chair with an ice-cold beer. Or instead of thinking at night why I'm not allowed to sleep as much as I would like to, I could be grateful to be with my amazing son day and night. I was reminded that I can still find music to relate to even I'm not the heartbroken teenager anymore. 

Leevi 5kk !

Hurjaa, kuinka nopeasti aika hurahtaa, Leevi on tänään jo viisi kuukautta vanha nuori. Justhan se vasta tuotiin ensimmäistä kertaa kotiin turvakaukalossa, josta jalat menee jo nykyään yli. Viime päivinä olen miettinyt Leevin ensimmäisiä päiviä erityisen paljon lukiessani Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen-kirjaa. (Joka on itse asiassa ihan hyvä, vaikken yleisesti ottaen ko. kirjailijasta piittaakaan.) Rakkaus meidän söpöliiniä kohtaan kasvaa päivä päivältä, ja ikävöin häntä välillä jopa hänen nukkuessaan. :D Univaikeuksia lukuunottamatta Leevi on jokseenkin helppo vauva, ja tietyllä tavalla koko ajan helpompi kun jaksaa jo ihan yksinäänkin hetken leikkiä. Pirteänä hän on oikein hyväntuulinen; kiljuu ja kikattelee minkä ehtii. Leevi oppi kääntymään selältä vatsalleen noin kuukausi sitten, ja nyt yritetään kovasti päästä eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Mun mielestä ei kyllä tarvitse vielä kiirehtiä, että voin jatkossakin jättää Leevin hetkeksi leikkimatolle yksinään ilman, että hän löytää tiensä sähköjohtoihin.

Nykyisen ravitsemussuosituksen mukaan täysimetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti, mutta Leevin hitaan painonnousun ja osittaisimetyksen vuoksi aloitimme ilta- ja aamupuuron jo nelisen viikkoa sitten. Poitsulla on ollut tuo lusikasta syöminen niin hyvin hallussa jo ensimmäisestä makupalasta lähtien, etten ole kokenut aloitusta liian aikaiseksi. Puuroa menisi napaan ihan mielettömiä määriä, mutta vatsavaivojen pelossa olemme yrittäneet pitää annokset kohtuullisina. Muutaman viikon ajan Leevi on myös maistellut soseita avokadon, omenan, banaanin, luumun ja kurpitsan muodossa. Tänään synttäreiden kunniaksi poika sai mangoa aamupuuroonsa, ja kylläpä maistui hyvältä. Leeville on tähän mennessä kelvannut kaikki soseet, vaikkakin kurpitsan ja avokadon kohdalla hieman nyrpisteltiinkin. Suu aukeaa omituisesta mausta huolimatta aina vaan uudelleen ja itku tulee lähes aina kun maistelut loppuu. Muutaman viikon sisällä Leevi saa uusia makuelämyksiä proteiinin muodossa, ajattelin että aloitamme kanalla ja kananmunalla. Olen tehnyt soseet itse, koska täällä kaupan valmiit maksavat hirmuisesti eivätkä ehkä ole ihan tuoreinta tavaraa. Toki tykkään muutenkin kokkailla, eli olisin todennäköisesti tehnyt soseet itse joka tapauksessa. Nyt odottelen innolla, että Leevi pääsee sormiruokailemaan. (Voi olla, että mun into lopahtaa kun näen siitä aiheutuvan sotkun ensimmäistä kertaa. :D)

Tällä hetkellä Leevin lempipuuhia ovat vaipanvaihto, sitterissä pomppiminen (Leevi on oppinut pomputtamaan BabyBjörniään itse) ja iskän tarkkailu. Mihinkään muuhun on mahdotonta keskittyä, jos iskä on samassa huoneessa. :P

***

Leevi is already 5 months old! Crazy how time flies. Everyday my love towards out little cutie grows, and sometimes I miss him even when he sleeps! :D He is already a big boy now; a month ago he learned to turn from back to belly and now he could not wait to get forward. I hope he still takes his time with that, so I can leave him alone for a minute every once and a while. Leevi also started to eat solid food about four weeks ago, and it has gone perfectly since the first spoonful. He is clearly a natural in eating. :D He is also not picky; so far everything from porridge to avocado, pumpkin and plum went down quickly, even though his face expressions told me that pumpkin wasn't his favorite. Leevi could eat enormous amounts of food, but we've tried to limit it a little, so he won't get terrible stomach ache. And every time he is devastated when the food finishes. In Finland the recommendation is to exclusively breastfeed until six months, but because of Leevi's slow weight gain we decided to start the porridge earlier. And it seems that Leevi was ready for it. I can't wait that Leevi can sit and eat with us in the dining table.

Apart from the sleeping issues we are having in this household, Leevi is quite an easy baby. It's so nice that he now likes to play with his toys and develop new skills by himself, and does not require carrying around all the time. Leevi is also very talkative and smiling when he has slept enough. His favorite things at the moment are diaper changing, jumping in his bouncer and watching daddy. When he is in the room Leevi cannot concentrate on anything else. :P 

Äiti uneton.

Nyt alkaa tämän äipän kuuppa olla aika jumissa. Ajatus siitä, että mielessä on muutakin kuin nukkuminen, tuntuu utopistiselta. Voin kahdensadan prosentin varmuudella sanoa, ettei meille tule toista vauvaa, ennen kuin olen saanut nukkua kunnolla vähintään vuoden.

Leevi on syntymästään asti ollut levoton nukkuja, ja olemmekin pohtineet lukemattomia syitä siihen, mutta syy taitaa olla simppeli: Leevi on vauva, ja jotkut vauvat nukkuvat huonommin kuin toiset. Tämä ei valitettavasti lohduta meitä vanhempia. Levottomuus ajoittuu aamuyöhön tai aikaiseen aamuun. Alkuyö on yleensä mennyt ihan mukavasti yhdellä syötöllä tai tutin ojentamisella. Mutta neljän-viiden maissa alkaa show, jolla ei tunnu olevan loppua. Leevi kitisee, ähisee, potkii ja puhisee. Ei auta tutti eikä syöttäminen, ei vaipan vaihtaminen. Ei viereen ottaminen eikä omassa sängyssä nukkuminen. Hän saattaa nukahtaa hetkeksi niin että pidän kättäni hänen rintansa päällä (jolloin yleensä pian itse herään kauhuissani kun luulen käteni olevan Leevin naaman päällä). Välillä on ollut parempiakin öitä, jolloin levottomuus on alkanut vasta kuuden-seitsemän maissa. Taisipa joskus joulun jälkeen olla kaksikin yötä, jolloin Leevi nukkui seitsemän tuntia putkeen. Olisinpa vain silloin osannut nauttia enkä stressata pitkän tauon vaikutusta imetykseen.

Viimeisen viikon ajan yöt ovat olleet suoraan sanottuna aivan hanurista. Leevi on oppinut kääntymisen jalon taidon, jota tulee harjoitella myös unissaan (ja sen jälkeen ei sitten yhtään nukutakkaan enää). Lisäksi poitsu haluaisi kovaa vauhtia eteenpäin, ja istumaankin pitäisi päästä. Kolmen jälkeen on tuskin nukuttu kymmentä minuuttiakaan, vaan kääntyilty, ähisty, puhistu ja lopulta itkettykin kun tuttia ei kuulu tarpeeksi nopeasti. Taidan tietää miltä kidutuksen uhrista tuntuu: juuri kun nukahdat joku herättää sinut taas, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos nyt jotain positiivista täytyy vielä yrittää löytää niin ainakin saan yöllä unenpäästä kiinni, useimmiten siis. Toisin on päiväsaikaan. Olen yrittänyt kaikkeni, jotta saisin kuitattua edes osan tästä massiivisesta univelasta Leevin nukkuessa päikkäreitä (joista on myös tullut yhtä taistelua) tai Wolfin katsoessa Leevin perään. Ei tule mitään, korkeintaan itku. Ei auta pimeä, viileä (jota on täällä jokseenkin mahdotonta saavuttaa) makuuhuone, ei korvatulpat ja täydellinen hiljaisuus, ei taustalla pölisevä telkkari, ei "huolettomasti" sohvalle heittäytyminen. Ei mikään. Ei aamulla, ei iltapäivällä, ei illalla. "Nuku kun vauva nukkuu" on ehkä paras vitsi minkä olen ikinä kuullut, heti "sleep like a baby"n jälkeen. Tämä päiväunien mahdottomuus ja yöunien olemattomuus on hyvää matkaa viemässä mut jonnekin missä on pehmustetut seinät. Toivottavasti joko Leevi tai minä opimme nukkumaan ennen sitä.

Blogi on muuttanut: Lue unettomuuden käänteistä täältä!

***

This mama is starting to be on the edge with the tiredness. Leevi has never been a good sleeper, but now we must have reached the lowest possible point (please, please, let this be it). He recently has mastered the skill of turning and now it must be rehearsed day and night. Already restless early mornings have become restless very early mornings, and for the last week he's been up since 3 o'clock (or something, I've lost count already). He is not exactly awake, nor crying, just restless. But he does start crying if the dummy does not reach his mouth soon enough. Which means that I have to be giving it to him every ten minutes. Nothing seems to help, except getting up. Not feeding, not changing diaper, not sleeping next to me or in his own bed.

Well, there's always a possibility to nap, I hear you say. But I cannot get sleep during the day. I've tried it all: earplugs, eye mask, cool room (which here is quite an achievement), TV on the background, just relaxing on the couch.... EVERYTHING. And nothing helps, I just get more and more frustrated. And no, just closing my eyes for a minute to rest won't help, I am way beyond that point. Also, Leevi's napping has gone significantly worse, so there's not so many chances anyway. "Sleep when the baby sleeps" must be the funniest joke in the world, right after "sleeps like a baby".

We have been wondering and googleing whatta hell is wrong when our baby seems to need only half of the sleep a baby his age should. But I'm starting to think there's no answer to that, or not at least anything that would comfort me. I just try to think it'll end eventually, and I get to sleep again. I just hope that that day or night comes before I'm taken away to a room with soft walls.

Kotiarestissa.

Oppositiojohtajan vaalien jälkeisestä kotiarestista tuli mieleen pohtia tätä omaa "kotiarestiani". (Kuinka julmaa lyödä huumoriksi moinen kauhea asia.) Minun kulkemistani täällä ei tietenkään kukaan oikeasti rajoita, mutta hyvin rajoittunutta se silti on. Useimmiten käyn kodin ulkopuolella vain viikonloppuisin - ja silloinkin aina mieheni seurassa. Nyt Dubain loman jälkeen en ole nähnyt maailmaa pihapiirimme ulkopuolella, johtuen vaalien aiheuttamista mahdollisista levottomuuksista. Ja vaikka pidänkin itseäni kotihiirenä, ja väitän ettei minua haittaa, niin kyllähän tämä tilanne pidemmän päälle on jokseenkin hullunkurinen. Lähdin ulkomaille näkemään maailmaa, ja nyt näen sitä vähemmän kuin koskaan... Kaikista järjettömintä tässä on se, että mitä pidempään olen kotona, sitä suurempi kynnys ulos lähtemiseen on.

Miksi sitten olen "lukittuna" tänne neljän seinän sisälle (no, käyn minä sentään muutaman kerran viikossa salilla tuossa parkkipaikan toisella puolella)? Siihen on monta tekosyytä. Ensinnäkään minulla ei ole autoa, ja autottomana kulkeminen täällä on lähestulkoon fyysisesti mahdotonta. Tähän saattaisi joku ehdottaa, että voisin toki kävellä kolmen kilometrin matkan lähimmälle ostarille paahtavassa helteessä autotien viertä kulkien. Tai ottaa bodan. Mutta en aio edes perustella miksi nämä eivät todellakaan tule kysymykseen. Miksi minulla ei sitten ole autoa? Olen koko pienen ikäni tottunut kulkemaan julkisilla tai jalan, ja minulle oma auto tyttöjen kanssa lounastamista tai päätöntä shoppailua varten kuulostaa totaaliselta pröystäilyltä. Niimpä meillä on vain yksi auto, jolla Wolfi ajaa töihin. Tietysti olisi vielä taksi, mutta jos oma auto on mielestäni liian luksusta niin mitäpä luulette mielipiteeni taksilla ajelemisesta olevan?

Ja vaikka tästä autottomuudesta pääsisi yli, minun on vaikea keksiä miksi näkisin vaivaa lähteä tuonne kuumaan, pölyiseen, ruuhkaiseen kaupunkiin. Mitä minä siellä tekisin? Tokihan tästä kaupungista varmasti tekemistä löytyy, itse vain olen enemmänkin päätöntä vaeltelua harrastava henkilö, ja sitä täällä ei voi tehdä.

Ja kuten jo sanoin, olen mukavuusalueellani täällä kotona, ja kynnys ulos epämukavuusalueelle lähtemiseen on koko ajan suurempi. Motivaatiota ei ainakaan kasvata se, että (onneksi) muutamme pian pois.

Jollei jostain puskista yhtäkkiä lennähdä motivaation tuulahdus (ja se auto), niin on hyvin todennäköistä, että vietän nämä viimeisetkin kuukaudet täällä kotiseinien sisäpuolella. Joten päätin listata "kotiarestin" positiivisia puolia:

1. Koti pysyy siistinä, koska minulla on aikaa laittaa tavarat paikoilleen.
2. Huono hiuspäivä tai sata finniä leuassa ei haittaa.
3. Voin hillua yöpaidassa iltaan saakka (pyrin toki pitämään itseni ihmisen näköisenä, jotta mies ei lähde muille teille).
4. Mulla on paljon aikaa Leeville (ts. mulla on paljon aikaa ottaa hassuja welfieitä ja videoita, ja raportoida jokaisen kakkavaipan koostumus livenä miehelle).
5. Mulla on aikaa ja energiaa harrastaa liikuntaa.
6. Ei haittaa vaikka yö olisi ollut ihan hanurista, voin nukkua päikkärit Leevin kanssa. (Teoriassa. Käytännössä täällä on ihan liian kuuma.)
7. Säästän huimasti rahaa.

PS. Mulla tuli nyt sellanen deja vu-fiilis, että oon aika monta kertaa jo kirjottanut näitä samoja valitusvirsiä. Mutten nyt jaksa käydä läpi vanhoja tekstejä (taas yksi syy siihen miksi en ole hyvä bloggaaja). Tsori. This is my life. :D

***

While writing this I realized that I've written the same complaints (staying home all  the time) before, so I'm not gonna translate it.

Vaalihässäkkää.

Ehkä jokunen teistä tietääkin, että täällä on juuri parhaillaan käynnissä presidentin- ja parlamenttivaalit. Suomessahan moisen voisi ulkomaalainen kuitata olankohautuksella, mutta täällä täytyy olla hieman enemmän perillä meiningistä, ettei osu väärään paikkaan väärään aikaan. Olemme varautuneet pysymään kotosalla ainakin viikon verran, mikä nyt ei minua pahemmin kirpaise kun en muutenkaan ole kovin menevää tyyppiä. Mutta kyllä tässä on enemmän tai vähemmän tullut stressattua vaalien vaikutuksesta meidän elämään.

Presidenttinä täällä on ollut jo 30 vuotta heppu nimeltään Museveni. Hänen aikansa jättää tehtävät olisi ollut tämän edellisen kauden jälkeen, mutta hänpä ei ollutkaan valmis luopumaan valtikastaan. Harmillista on ollut seurata kuinka korruptio, uhkailu, painostus ja manipulointi ovat täällä voimissaan, ja lienee yllä mainittujen seurausta, että herra Museveni valittiin jälleen kerran presidentiksi, vaikka tällä kertaa hänellä oli ihan varteenotettava kilpailija.

Tämän viikon varsin intensiivisen uutisten seurannan perusteella ihmettelen, että vaalitulos julkistettiin ajallaan jo tänään. Sen verran kaaottiselta on koko homma vaikuttanut. Äänestyspäivä oli torstaina, ja uutisista päätellen äänestysprosessissa oli jos jonkinmoista ongelmaa. Äänestysmateriaalit olivat myöhässä, hukassa tai väärässä paikassa, etukäteen merkittyjä tai laatikot kokonaan tyhjiä. Jossain päin paperit lähtivät tuntemattoman boda-kuskin tarakalla tuntemattomaan määränpäähän... Järkyttävän pitkistä jonotusajoista, äänestyspaikkojen muuttumisesta ja muista ongelmista huolimatta yllättävän moni kuitenkin äänesti, vaikka meikäläsittäin äänestysprosentti on varmasti ollut surkea (en nyt tähän hätään löytänyt mitään numeroita). Mutta paljon on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta äänestäneet, näistä yksi oli meidän siivooja, joka ei halunnut äänestää, koska ei uskonut sen tuovan mitään muutosta.

Uutisten perusteella jonkunasteinen muutos on kuitenkin näkyvissä, koska parlamentista putosi paljon siellä vuosikausia vaikuttanutta porukkaa. Joten uutta verta saatiin ainakin sinne, jos ei pressan pallille.

Tähän mennessä meno täällä on (kai?) ollut paikallisittain melko rauhallista; mitä nyt vähän ammuskelua, kyynelkaasua ja oppositiojohtajan (perusteettomia) pidätyksiä. EDIT: Kaiken muun epäluottamusta lisäävän toiminnan lisäksi valtio päätti ilmeisesti presidentti Musevenin käskystä blokata kaikki sosiaaliset mediat "koska ihmiset voivat levittää huhuja ja aiheuttaa kaaosta". Tämä blokkaus jatkuu edelleen sunnuntaina, vaikka äänestyspäivä oli jo torstaina.

Toivottavasti ihmiset ottavat tuloksen vastaan rauhallisesti, vaikka aivan varmasti levottomuuksia tulee vielä. Enkä kyllä syytä ketään siitä, jos hieman ottaa pattiin. Vaalit eivät tainneet olla aivan demokratian sääntöjen mukaiset. Itselläni, asiaan perehtymättömänä, ei ollut kandidaattisuosikkia, enkä usko tämän oppositiojohtajan eli Musevenin pahimman kilpailijan olevan mielettömästi parempi vaihtoehto (eiköhän nämä kaikki ole enemmän tai vähemmän ahneita vanhoja äijiä), mutta kyllähän muutos olisi tehnyt hyvää. Jos ei muuten niin ainakin palauttamaan esimerkiksi meidän siivojan uskon siihen, että asioihin voi vaikuttaa. Toivottavasti viiden vuoden päästä täällä nähdään entistä reilummat vaalit, ja vaalitulokseen voi luottaa.

Perhe lomalla.

Meidän perhe on taas matkannut maailmalla, tällä kertaa Arabiemiraateissa, kuten jo aiemmin mainitsin. Dubai oli kieltämättä jopa tämän skeptikon mielestä aika magee mielettömine pilvenpiirtäjineen. Kaupungin modernius vielä korostui "hieman" rähjäisestä Kampalasta tullessa. Kaksi yötä metropolissa kuitenkin riittivät ja vaikka viiden tähden hotellimme huoneesta avautuva maisema oli henkeä salpaava, tunsin itseni kotoisammanksi "vain" neljän tähden resortissamme Sharjahissa.

Varasimme siis kaksi ensimmäistä yötä Nassima Royal Hotelissa, joka sijaitsi noin 15 minuutin taksimatkan päässä hotellilta. Hotelli oli kyllä maksamamme tarjoushinnan arvoinen mielettömine aamiaisbuffetteineen. Hotelli sijaitsi kahden metroaseman välissä, joihin pääsi helposti kävelemällä, jopa rattaiden kanssa. Metrolla pääsikin sitten helposti tutkimaan maailman suurinta ostoskeskusta ja Dubai Marinaa. Kaupungin suuruus yllätti meidät emmekä oikein hahmottaneet kuinka kaukana esimerkiksi Marina sijaitsi. :D Tämä kyseinen alue oli aika "muovinen", mutta ihan näkemisen arvoinen. Dubai Mall oli aivan valtava, ja saimmekin siellä kierrellessä sellaisen ähkyn, ettemme saaneet ostetuksi yhtään mitään! Kuinka moni voi sanoa käyneensä Dubaissa ja ostaneensa vain vaippoja lähikaupasta?

Onneksi shoppailuinto saatiin palautettua Sharjahissa, Dubain naapuriemiraatissa, jossa oleskelimme lopun loman. Leevi sai paljon tuliaisia paikallisesta ostoskeskuksesta, mutta itse en onnistunut löytämään edes legginsejä... Sharjahissa yövyimme Coral Beach Resortissa emiraatin laitamilla meren rannalla. Hotelli oli oikein mukava uima-altaineen ja yksityisrantoineen. Otimme puolihoidon, jotta säästyisimme jokailtaiselta ravintolan etsimiseltä. Vaikka yleensä kokeilenkin innolla uusia paikkoja, oli tämä ehdottomasti paras ratkaisu pienen vauvan kanssa, varsinkin kun Leevi on iltaisin aika kiukkuinen. Hotelli sijaitsi kaukana keskustasta, joten säästimme todennäköisesti myös aika paljon taksikustannuksissa.

Lennot menivät hyvin, kuten aiemminkin tähän mennessä. Tällä kertaa päätimme jättää omat rattaat kotiin ja vuokrasimme simppelit rattaat Dubaista. Ne toimitettiin hotellillemme ja noudettiin myös sieltä, joten tämä osoittautui todella käyttökelpoiseksi kokemukseksi, varsinkin kun hinnaksi tuli nelisenkymppiä. Leevi nukkui myös yönsä tyytyväisenä rattaissa, mutta hän ei olekaan kovin nirsoa sorttia nukkumapaikan suhteen kunhan vanhemmat ovat lähellä. :)

Kaikenkaikkiaan suosittelen Dubaita matkakohteeksi pienen ja miksei isommankin lapsen kanssa. Samaan tulokseen olivatkin päätyneet useat muut lapsiperheet (ollaanko me lapsiperhe? :D), sillä lastenrattaita näkyi joka toisella vastaantulijalla.

Arabiemiraatit oli mielenkiintoisempi matkakohde kuin olin aiemmin kuvitellut, lähinnä sen vuoksi kuinka paljon erinäköisiä ihmisiä siellä tuli vastaan. Tuntui, että kaikki me olimme siellä sulassa sovussa, vaikka pukeutumistyylit, tavat ja uskonnot eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Hotellissa saattoi törmätä bikineissään hihhuloivaan venäläisnaiseen aivan yhtä lailla kuin itsensä silmiä myöten peittäneeseen musliminaiseen. Miehetkin pukeutuivat kaikkeen sortsien ja lakanaa muistuttavan "mekon" väliltä. Missään muualla ei ihmisten katselu ole ollut yhtä jännittävää.

We've been traveling again, this time to Dubai as I mentioned earlier. I have to admit that even I was a bit skeptic about it before, it was pretty cool with all the insane skyscrapers. Dubai seemed like a city from future compared to the "little" worn out Kampala. Two nights in the metropolis were enough though, even we had a breathtaking view from our five star hotel room. Rest of the holiday we spent in a bit more modest, but very cozy resort in Sharjah.

In Dubai we stayed in Nassima Royal Hotel, which was located conveniently only 15 minutes from the airport and between two metro stations. Very good location for exploring the city and the malls. The size of the city took us by surprise when we took a metro to the Marina. It took an hour to get there, even there was no need to change the metro line. :D We also, naturally, visited the must-see Dubai Mall - the biggest in the world. It was so big we got exhausted just by circling around and ended up buying NOTHING! Who can say they've visited Dubai and only bought diapers...

But we restored our shopping ability in Sharjah, and bought lots of clothes for Leevi from the local mall. Otherwise we did not really see much of this neighbor emirate of Dubai, which I regret a bit. It was just so easy to stay at the pool and on the beach of our cute resort. Coral Beach Resort is located in the very "end" of the emirate, quite far from the city, but as we had everything we needed that wasn't really a problem.

The flights went well, like the earlier ones too. Leevi was sleeping most of the time - such a good traveler. We decided not to drag our own buggy with us, but tried a rental company. This was a very good decision, it all worked smoothly and Leevi liked his buggy enough to sleep in it at night. :) (I have to admit that I was a bit ashamed by our cheap rental Hauck, when all the other parents strolled around with their fancy Bugaboos...)

I would totally recommend Dubai for a family holiday, at least in winter when the weather is nice and cool. Many other families seemed to agree with me as every second person had a stroller with them. As for me, I was surprised how interesting the United Arab Emirates were, the best spot for people watching, that's for sure. It seemed like we all were welcome there, no matter whether you prefer burkha or shorts.

Matka 2016.

Pikkumies on päiväunilla ja päivän pilatekset on urheiltu, joten mulla on aikaa päivittää teitä meidän tämän vuoden reissusuunnitelmista. Suurin osa matkakohteista ei tänäkään vuonna ole ns. vapaavalintaisia, vaan kuten ulkosuomalaisen (tai -saksalaisen) elämään kuuluu, kohteina ovat usein kotimaamme. Mutta onneksi me molemmat pidämme kovasti kotimaistamme. Ainakaan ei iske valinnan vaikeus, mitä sitä tekisikään jos voisi matkustaa ihan minne vaan! ;)

Vuoden ensimmäinen matka on kuitenkin ihan rehellinen turistiloma Dubaihin, jonne pääsemme jo ensi viikolla. Odotan kovasti koko perheen yhteistä aikaa (ehkä saisin nukkua hieman enemmän ;)), vaikka tätä "normiarkea" on kestänyt vasta muutama hassu viikko. Odotan myös merenrantaan pääsyä, ja tietysti lomasyömisiä. Vaikka ei tässä nyt varsinaisesti nälkädieetillä ollakaan oltu. Alunperin suunnittelimme reissua Seychelleille, jotka olisivat aivan varmasti olleet kokemisen arvoiset, mutta tulimme siihen tulokseen, että pienen vauvan kanssa Dubai lienee stressittömämpi vaihtoehto. Lisäksi meillä on mahdollisuus pikamoikata mun vanhempia Dubaissa. :) Ehkä sitten kymmenvuotishääpäivänä pääsemme sinne Seychelleille, tai uudestaan Sansibarille...

Toukokuussa pääsemme Wolfin työn puolesta Tallinnaan etsimään uutta kotia, en malta odottaa! Täytynee jossain vaiheessa tehdä postaus mun suurista sisustussuunnitelmista. :P Ennen Tallinnaan tutustumista käymme visiitillä Wolfin vanhempien luona Neuburgissa. Ja koska Tallinna on niin lähellä, emme tietenkään voi jättää Helsinkiä ja Espoota väliin, vaan vietämme sielläkin yhden viikonlopun.

Valitettavasti meidän on kuitenkin tultava takaisin tänne asunnonetsintäreissun jälkeen, koska Wolfin uusi työ alkaa vasta elokuussa. Sitä ennen pidämme muutaman viikon lomaa, ja olemme ajatelleet viettää kesäloman tällä kertaa Berliinissä ja Pohjois-Saksan rannikolla. Emme ole kumpikaan koskaan nähneet Itämerta Saksan perspektiivistä, joten kesäloma tuonee uusia kokemuksia. Aika mahtavaa, että nykyään tulee nähtyä paikkoja, joita kohtaan minulla ei ole ennen ollut varsinaista kiinnostusta, mutta jotka nyt sattuvat jotenkin sopivasti matkan varrelle. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisin matkustanut ainoastaan niihin kohteisiin, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen.

Syksyn varalle emme ole vielä suunnitelleet muuta kuin uuteen kotimaahan tutustumista, mutta eiköhän sinnekin muutama Helsingin ja Tukholman reissu mahdu, ja ehkäpä vielä joku kolmaskin lähikohde. Ihanaa päästä taas Eurooppaan, missä matkustaminen on niin helppoa!

Saattaa kuulostaa siltä, etten erityisemmin nauti täällä olemisesta, ja se on totta. Kampala ei vaan tunnu kodilta. Mutta onneksi sää on mukavan leppoinen ja supermarketin hyllyt olivat jokseenkin täynnä ihan kelpo tavaraa, eli enköhän mä selviä. ;)

***

While the little one is sleeping and I've already done my today's pilates, I have time to update you about our travel plans for this year. As it usually happens to expats, most of our traveling is to our own home countries, but it's ok, as we come from such nice countries. ;)

But first we'll have one honest tourist holiday, next week we are going to Dubai. I'm really looking forward to 24/7 family time, even we've only been here couple of weeks. Dubai was never on my bucket list of places to visit, but as it is one of the very few destinations to go to from here with a small baby, we picked it. Also my parents are coming, I'm looking forward to meet them. And there's a sea, beach and good food, so what else do I actually need? Maybe we'll go to Seychelles on our ten years anniversary then. ;)

In May we get to go to Tallinn to look for our new home, I can't wait! Before that we are going to visit Wolfi's family in Neuburg, and as Tallinn is so near we'll of course visit my parents too. Unfortunately after the house hunting trip we have to still come back here as Wolfi's new job only starts in August. 

Before moving to Tallinn, we of course have to have a summer holiday. We have been thinking about going to Berlin and then head more north to the coast. Neither of us has seen the Baltic Sea from Germany's perspective, so it'll be interesting. :) Funny how nowadays these kind of destinations that I had no interest towards to before, seem exciting. What would I have missed if I'd just traveled to the "obvious" places!

We haven't really planned anything for the autumn yet, apart from getting to know our new home country. But I think there's gonna be at least a few weekend trips to Helsinki and Stockholm and perhaps somewhere else too. I'm so excited to get back to Europe where traveling is so easy!

This all might sound like I don't like to be here, and it's true, I don't especially enjoy being in Kampala. But gladly now the weather is very pleasant, and the supermarket was well stocked when we went shopping, so I'll be alright. ;)

Minimies Leevi.

Leevi pääsi eilen ensimmäisen kerran "ugandalaiseen neuvolaan", eli erään brittinaisen pitämälle baby clinicille. En nyt tähän hätään muista kuinka paljon olen avautunut meidän neuvolakäynneistä Saksassa ja Suomessa jo aiemmin, toivottavasti ei tule kauheasti toistoa.

Täytyy sanoa, että hieman on joutunut näistä jutuista stressaamaan, kun ollaan koko ajan vaihtamassa maata, ja joka maassa on tietysti omat tapansa. Mutta loppujen lopuksi sanoisin, että Leevin kehitystä on tarkkailtu (huomattavasti) enemmän kuin esimerkiksi normaalisti Suomessa olisi tarkkailtu. Osasyynä tähän on ollut se, että halusimme itse Suomessa ollessamme käydä punnitsemassa Leevin joka viikko, koska hänen painonsa nousi hitaanpuoleisesti. Saksassa kotiutumisesta Suomeen lähtöön asti kätilö kävi kotona punnitsemassa ja tsekkaamassa poitsun olemuksen pari kertaa viikossa, Suomessa sitten kävimme Töölön avoimessa neuvolassa joka maanantai ja Saksaan palattuamme kätilö kävi kerran. Juuri ennen joulua kävimme vielä rutiinilääkärintarkastuksessa Saksassa, jolloin Leevi sai myös ensimmäiset rokotteet. Selkeyttääksemme Leevin terveydenhuoltoa olemme päättäneet, että rokotukset otetaan Saksan rokotusohjelman mukaisesti (joka on yllättäen hieman erilainen Suomeen verrattuna, ainakin rokotusten ajankohdissa). Lääkärintarkastukset on myös tarkoitus tehdä saksalaiseen malliin. Eilen oli siis aika saada rotavirus-rokotteen buusteri, ja samalla tietysti mittailtiin ja juteltiin Leevin kehityksestä.

Sanoisin, että koko tämä kolme ja puoli kuukautta on mennyt enemmän tai vähemmän Leevin kasvua stressatessa. Uskon, että alun tiheät punnitukset ruokkivat osaltaan tätä, sekä se että lähipiirissä ei oikeastaan ole muita pikkuisia vauvoja. Nyt pikkuhiljaa osaan ottaa rennommin, koska kasvukäyriä katsoessa Leevi on kasvanut ihan normaalisti omalla käyrällään vaikka kaikkialla toitotettu 500g kuukaudessa ei olekaan käynyt toteen. Nämä grammamääräiset turvarajat ovat tietysti hyviä olla olemassa, mutta meitä vanhempia olisi hyvä muistuttaa, etteivät ne kerro kaikkea.

Asenteet hidasta kasvua kohtaan ovat myös olleet melko erilaisia. Leevi sai ensimmäisestä elinvuorokaudestaan lähtien korviketta lisämaitona alhaisten sokeriarvojen vuoksi, ja vaikka ne korjaantuivat samantien, ei korvikkeesta tähän mennessä olla päästy eroon. Aluksi halusin kovasti päästä täysimetykselle, mutta joka kerta kun sitä yritettiin paino nousi hitaasti (tosin nyt alan uskoa, että pienellä korvikemäärällä ei ole ollut painonnousun kannalta suurta merkitystä) ja saksalainen kätilö suositteli pitämään sen mukana kuvioissa. Samalla hän kuitenkin olisi halunnut auttaa täysimetystavoitteessani, mutta luulen, ettei hänen tietämyksensä asiassa riittänyt. Suomessa erään viikon punnituksessa sanottiin, että Leevi kasvaa hienosti ja kaksi viikkoa sen jälkeen eri terveydenhoitaja kauhisteli, että lisämaidon määrää pitää kasvattaa välittömästi. Olisi vain pitänyt itse tajuta, ettei joka viikko punnitsemisessa ole kauheasti järkeä, kun siitä saatu kuva ei välttämättä vastaa kokonaistilannetta.

Nyt meillä on siis ollut kaikkien aikojen pisin punnitusväli, melkein neljä viikkoa. Leevi on koko ajan ollut perustyytyväinen, hyvää vauhtia kehittyvä jässikkä, joten annoin itselleni luvan rentoutua hieman. Tänne tullessamme päätimme kuitenkin nostaa korvikkeen määrää hieman, koska olin huolissani kuumuuden vaikutuksesta Leeviin. Ja vaikka korvikemäärää on nostettu, oli kasvu eilisessä punnituksessa edelleen hyvin maltillista. Mutta täälläpä terveydenhoitaja ei ollut moksiskaan, sanoi vaan että muutto saattaa vaikuttaa asiaan, ja että minun pitäisi vain luottaa omaan kroppaani, se tietää kyllä mitä vauva tarvitsee. Hänen mielestään meidän ehdottamamme kiinteiden aloitus 4 kuukauden iässä oli hölmö idea, eikä meidän pitäisi kiirehtiä tässä asiassa. Hän jopa ehdotti, että jättäisimme "turhat korvikkeet pois", äidinmaito riittää kyllä. Ihan näin radikaaliksi en enää uskaltaudu, uskon että olemme vihdoin löytäneet ihan kivan tasapainon. Mutta ehkä emme tosiaan kiirehdi niiden puurojen ja soseiden kanssa. Oli kyllä ihana kuulla niin kannustavaa palautetta, kunpa kaikki terveydenhoitajat ympäri maailmaa olisivat yhtä positiivisia.

Ja tosiaan niistä mitoista: Leevi on saavuttanut huikeat 4580 grammaa ja 59 senttimetriä. Hän mahtuu edelleen koon 56 vaatteisiin (tosin muutama 62cm vaate on jo käytössä) ja 1 koon vaippoihin. Puhtia riittää kääntyilyn harjoitteluun, pään pitelyyn, lelujen tavoitteluun, naureskeluun, jutteluun ja akrobaattisiin liikkeisiin. Toivottavasti joku toinen pienen vauvan vanhempi saa tästä vertaistukea. Kaikki voi olla aivan mainiosti, vaikka lapsesi ei näyttäisi Michelin-maniltä. ;)

***

Leevi had his first baby clinic visit here in Kampala yesterday. I'm not sure how much I've already opened up about his health care so far, I hope I don't repeat myself too much.

Anyway... This growth check thing has been a bit stressful for us more or less the whole 3,5 months. Partially because of the constant change of the country, partially because Leevi has been growing rather slowly. In Germany we had our midwife coming over about twice a week to weigh and check how Leevi is doing, and we wanted to continue with the weekly weighing in Finland so we went to something called "open baby clinic" Avoin Neuvola every Monday. When we came back from Finland the midwife came once and just before Christmas we had a 3 month check up with a doctor. To make things a bit clearer we decided that we'll follow Germany's vaccine and doctor's check up program, no matter where we are. So Leevi got his first vaccinations in December and yesterday was time for the rotavirus vaccination booster.

As said, Leevi has been growing quite slowly, which has been worrying to me when everywhere is said that baby should grow at least 500g per month and all the babies I see around are (much) bigger that our tiny one. But when looking at growth charts he's been growing quite evenly on his own line, which is completely fine. I wish someone would have told me not to stare at the grams so much, it would have saved me from a lot of stress. But now I'm finally starting to relax a bit, and just enjoy observing the development of my child.

The attitudes towards Leevi's growth have been quite different, even though we were never told by a doctor that there would be something wrong (as there wasn't). In Germany the midwife would have wanted to help me to exclusively breastfeed (Leevi got infant formula since the time at the hospital and we never got rid of that), but I think that she did not have the knowledge of really helping us. So we ended up giving more or less formula to top up the breastfeeding depending on the last weight gain. In Finland on one week the nurse said that Leevi is growing just fine, and two weeks after another nurse was rather shocked and told us to raise the amount of the formula immediately. Doctor in Germany just said that he is growing on his own line and did not even ask about our feeding methods. Yesterday here in Kampala the baby clinic person was super supportive towards breastfeeding, and told us not to worry at all, as long as there's enough wet diapers. When we suggested that we could start giving him solid food when he is 4 months old, she said we should not hurry with it. Actually she said we could just leave out the formula too, that my breasts know what the baby needs. I'm not feeling that radical about the exclusiveness anymore, I think we have found quite good balance. But maybe we will not hurry with the other foods as Leevi is still very young and his guts might not be able to tolerate solid food just yet. It was so refreshing to hear such encouraging feedback, I wish we could have heard more of that (even though we did not ever get very bad feedback either).

So now our miniman has reached 4580 grams and 59 centimeters. He still wears the size 56 in clothes (we are using a few of 62 too) and he still fits in the size 1 diaper. But he has loads of energy to develop new skills; turning around, grabbing toys, chatting, laughing and doing aerobics. And most of the time he has been a very satisfied little lad. So as a support to other small-baby-parents, everything can completely fine even if your baby does not resemble Michelin man! ;) 

Terveisiä helteestä.

Täällä vielä arkirutiinit hakevat paikkaansa, mutta pikkuhiljaa alamme taas kotoutua tänne päiväntasaajalle. Lentokentällä meitä tervehti "mukavan" kuumankostea ilma, josta saatiinkin nauttia melkein kaksi viikkoa. Mutta tänään ja eilen ilma on ollut huomattavasti miellyttävämpi ja aurinkokin pysytellyt piilossa (kukapa olisi uskonut, että joskus iloitsisin näin paljon pilvisestä säästä). Hikisimpinä tunteina tuijottelin puhelimen sää-appia ja sen povaamia hirmupakkasia Suomeen. Ei harmittanut hikoilu ihan niin kauheasti enää.

Mielialat täällä ovat vaihdelleet masennuksesta lähestulkoon normaaliin realistiseen positiivisuuteen. Väsymyksellä lienee osansa siinä, että päässä tuntuu joku ajavan nonstoppina vuoristorataa. En siis ole mitenkään kovin iloinen Kampalaan paluusta. Suurimpana syinä ovat terveys ja turvallisuus; kaikenmaailman pöpöt sekä ihan pian järjestettävät presidentinvaalit, jotka aiheuttanevat jonkinasteista epäjärjestystä. Olen myös vihdoin myöntänyt, ettei minusta ole elämään näin erilaisessa kulttuurissa. Ehkä en olekaan niin avarakatseinen maailmanmatkaaja kuin kuvittelin. Haluaisin kuitenkin yrittää nauttia näistä viimeisistä kuukausista täällä, koska en halua täällä asumisen tuntuvan ajanhukalta. Elämähän on tässä ja nyt, ei huomenna, ei ensi viikolla eikä elokuussa kun muutamme Tallinnaan. Tai onhan se toki silloinkin, ja haaveilu on hyväksi, mutta pitäisi kuitenkin muistaa hyvät asiat juuri tässä päivässä. Siinä auttavat onneksi maailman suloisin Leevi ja maailman paras aviomies. :)

Ensimmäiset 11 päivää vilahtivat kuin silmissä Wolfin isän ja siskon vieraillessa täällä. Tänään alkoi ensimmäinen oikea arkiviikko, ehkäpä minä ja Leevi löydämme rutiinin pian. Leevi ei tuntunut olevan muutosta moksiskaan, edes kuumuus ei ole näyttänyt häiritsevän. Ainoastaan yksi asia on muuttunut; Leevi tuntuu vihaavan autossa matkustamista täällä. En kyllä ihmettele, minäkin inhoan. :D vaikka kuinka vannoin, ettei lapsestani tahallaan kasvateta teknologian uhria, on kännykän vauvasovellus osoittautunut automatkojen pelastukseksi. Tanssivaa ankkaa tuijotellessa harmit unohtuvat.

***

We've been back for about two weeks now. At the airport we were welcomed by "lovely" hot, damp weather, which lasted for almost the whole time we've been here. What a relief that yesterday it cooled down and today the sun has been hiding the whole day. On the sweatiest hours I used to look up my phone's weather forecast for freezing Finland and suddenly it did not feel so bad to be here in the heat. The first days have gone by quickly with settling in and Wolfi's dad and sister visiting. The daily routines are still a bit lost but I'm hoping we'll find them soon.

My mood has been like a roller coaster, going down and more down and then a bit up. I guess tiredness has something to do with it, but so does coming back here. I have to finally admit out loud that this place is not for me, it's just too different. I guess I'm not as open-minded globetrotter as I thought I would be. I'm too concerned about our health and safety to feel comfortable here. And now that the president's elections are in just few weeks, I'm getting more worried. But I try to remind myself to enjoy this time, I don't want to look back and think that living here was a waste of time. After all, life happens now, not tomorrow, or next week, or in August when we move to Tallinn. Dreaming of course is important, but so is seeing the positive things that happen every day. Luckily I have the cutest ever Leevi and the most amazing husband to remind me of that. :)

Unlike his mother. Leevi hasn't had any problem with us moving here. Even the heat does not bother him. Only thing that has changed is that he seems to hate driving in a car here (and so do I). I promised that I wouldn't raise a smart phone addict, but unfortunately the baby app on my phone seems to be the only thing that stops him from crying in the car. Ooopsi...