4 yötä jouluun on....eikun...

4 yötä lähtöön! Vihdoin mulla on lupa alkaa pakata matkalaukkuja, mutta jostain kumman syystä into on hieman laantunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi lähteä jo vaikka tänään. Kaiken "tarpeellisen" mahduttaminen vaivaiseen neljään pakaasiin vain vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä... Ei kai auta kuin ottaa "challenge accepted"-asenne ja lähteä jahtaamaan mestaripakkaajan titteliä. Tai jos sittenkin lähtisi pelkällä käsimatkatavaralla ja ostaisi kaiken tarvitsemansa periltä? Siellähän on alennusmyyntien vikat megasuperalet vielä käynnissä, eikös?

Uskomatonta ajatella, että se kauan odotettu lähtöpäivä on tällä viikolla. En osaa oikein kuvitellakaan millaista meidän elämä tulee seuraavaan viiden kuukauden aikana olemaan. Mutta tiedän että se tulee olemaan mahtavaa. :)

Suunnitelmissa on ensi viikon (!!) Suomi-reissun lisäksi reissata masun sallimissa rajoissa Saksassa. Kohdelistalla on ainakin München ja muut lähikaupungit, ja ehkäpä uskaltaudumme pikavisiitille Berliiniinkin. Keski-Euroopassa asuminen on siitä aivan mahtavaa, että voi vaan ottaa auton alle ja huristella ties kuinka pitkälle, mutta täytynee hieman jarrutella, ettei käy niin että Bubi päättää tulla maailmaan autobahnin levähdyspaikalla.

"Kotiseutumatkailun" lisäksi odotan tietenkin ruokaa; kalaa, sieniä, suomalaisia pottuja, herneitä, marjoja, rahkaa, piimää, ruisleipää, karjalanpiirakoita, Saarioisten maksalaatikkoa, maailman parasta suklaata, salmiakkia, säkillistä irtokarkkeja, jätskiä, ylitsepursuavia supermarketteja, joista saa kaiken ja enemmän kuin osaisit kuvitellakaan, saksalaista leipomoa, weizenia, salamia, ilmakuivattua kinkkua, juustoja, viinilasillista, sushia mmmm.... Joitakin näistä herkuista joudun toki odottamaan vielä tovin, ne kun eivät raskausruokavalioon sovi, mutta viimeistään lokakuun pimenevinä iltoina edessäni on juustolautanen ja lasillinen punaviiniä. ;)

Kaikista eniten odotan toki rakkaiden perheenjäsenten ja ystävien näkemistä, ja Suomi-loman kalenteri onkin taas täyteen buukattu. :)

Nyt pakkaamaan!
P.S. Yritän saada myös muutaman auringonsäteen mahtumaan mukaan.

***

4 nights to go! Finally I have a permission to start packing. Unfortunately I'm not so excited about it anymore, not that I would not want to go already today. It's just the amount of stuff that should fit in four suitcases that is terrifying me... I guess I should change into "challenge accepted" mood, and just get it done. :D

It feels kinda unbelievable our travel day is this week, I've been waiting so long. I can't really imagine how the next five months will be, but I'm sure it'll be amazing! :)

Next week (!!) we'll have our summer holiday in Finland, and then we've been planning to do some travelling in Germany too. We are at least going to Munich and some other cities close by, and maybe even to Berlin, if the belly allows me. It's just so cool to live in such place where you can hop into a car and drive anywhere. Can't wait! I just have to remember to take it easy, I do not wish Bubi to be born next to Autobahn. :P

Apart from travelling I am, of course, waiting for the food! All the Finnish and German delicacies I've been craving for so long. And the supermarket where you can buy anything you can imagine and beyond.

But above all, I'm waiting to meet my beloved family and friends. The calendar seems quite booked already, one week is just too short. But after Bubi is born we'll have more time in Finland, too. :)

10 weeks to go!

Olen varmaan Hyvän Bloggaajan-sääntökirjan mukaan aivan surkea bloggaaja, koska saatan hyvinkin pitää yli viikon tauon ja sitten tekstiä tulee taas monena päivänä peräkkäin. En vain näe mitään syytä yrittää kirjoittaa, jos pää on ihan tyhjä. Ja sitten taas toisinaan on niin paljon kaikkea enemmän tai vähemmän tärkeää kerrottavaa, kuten nyt. :D

Tänään poksahti (Facebookin vauvaryhmissä ärsyttävyyteen asti käytetty termi; lupaan, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun käytän sitä) täyteen raskausviikot 30+0, eli kymmenen viikkoa laskettuun aikaan! Yritän tosin olla liikaa hötkyilemättä, tuo kymmenen viikkoa kun saattaa hyvinkin muuttua kahdeksitoista. Taikka toisaalta myös vaikka seitsemäksi. Jaiks!

Tämän suuren virstapylvään (kirjoitin ensin virtsa, haha...) kunniaksi palautin viimeisen Intercultural Communication-esseen, eli opiskelut on nyt suoritettu taas joksikin aikaa. On se vaan hieno tunne, ihan sama onko kyseessä ammattikorkeakoulututkinto onpas pitkä sana, tai tälläinen hieman "vähäpätöisempi" kurssi. Opiskelutauko tuskin jää kovin pitkäksi, mutta keskitytään nyt hetken aikaa sataprosenttisesti (sen aiemman 99,5% sijasta) vauvan tuloon, kesälomaan ja muuttoon. <3

Ehkä ensi vuonna voisin opiskella vaikka ravitsemustiedettä, tai ruotsia, se kun on "hieman" ruosteessa ja saattaisi siitä ehkä tulevaisuudessa jotain hyötyäkin olla. Tai sitten espanjaa, jos vaikka päädymmekin Barcelonaan ensi kesänä... (tai no siis katalaania). Tai saksaa, tosin siihen taidan saada intensiivikurssin tänä syksynä, halusin tai en. :P

According to the Perfect Blogger's Manual I might be quite a crappy one, as I don't exactly follow the "post twice a week"-rule. I just think that if I don't have anything to say I keep quiet, and then when I do (no matter if it is important or not), I want to tell it immediately. :P

Anyway. Today is a big day, as we are on pregnancy week 30+0 and there's exactly 10 weeks till the due date! I try not to count on that too much though, because it might as well be that there's still 12 more weeks to go instead of the 10. Or seven, who knows. Yaiks!

To celebrate this big day, I've managed to return my last assignment for the Intercultural Communications course. It always feels so good when you finish your studies, no matter how important ones. I think I might be addicted to this feeling... So the study break will probably be a rather short one, but for now I intend to concentrate 100% (instead of the earlier 99,5%) on the baby, our summer holidays and moving to Germany. <3

Perhaps then next year I'll study something new, for example nutrition science, or Swedish (might be useful someday). Or maybe Spanish, if we end up moving to Barcelona (actually it would be Catalan, wouldn't it?). Or I will continue my life long German learning, in which of course, I'm going to have an intensive course this autumn, no matter if I like it or not. ;)

Voi Kuba!

Muutamana yönä en ole heti herättyäni saanut uudestaan unta, ja syynä taitaa olla Kubasta murehtiminen. Kuten jo aiemmin kirjoitin, suunnittelimme jättävämme Kuban tänne vauvanhakureissun ajaksi, mutten ollut täysin vakuuttunut päätöksestämme.

Kävi kuitenkin niin, ettei meillä ole edes valinnanvaraa, koska Kuban rabies-vasta-ainetestin tulokset eivät yltäneet EU:n vaatimalle tasolle. Eli testi täytyi tehdä uudestaan ja näillä näkymin Kuba voisi matkustaa lokakuussa, jos silloinkaan. Eläinlääkäri tarjoutui lähettämään Kuban kun kaikki paperit ovat kunnossa, mutten näe siinä kauheasti järkeä, kun kuitenkin tulemme takaisin joulukuun lopussa, ja vauvakin on tuolloin lokakuussa juuri syntynyt. Liikaa stressiä, meille ja Kuballe, varsinkin kun uusi reissu on tiedossa sitten ensi kesänä kun muutamme.

Eläinlääkäri tunsi olevansa jollain lailla vastuussa epäonnistuneista testituloksista (vaikka syy ei ilmeisesti ollut hänen), ja lupasi pitää Kubasta huolta ilmaiseksi. Kuba on ennenkin ollut hoidossa hänen klinikallaan, jonka yhteydessä toimii eläinsuojeluyhdistys. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi rakennuttaneensa upouuden “hotellin”, johon lemmikit pääsevät asumaan omistajien loman ajaksi, tuo eläinsuojeluyhdistys kun ei välttämättä ole kaikista paras paikka, kymmenine enemmän tai vähemmän aggressiivisine ja meluisine koirineen. Kuban pitäisi siis päästä tähän “hotelliin” meidän poissaoloajaksi. Toivottavasti kaikki menee niin kuin on luvattu.

Olen yrittänyt vakuutella, että Kuballa on täällä ihan hyvä olla, vaikkei tilanne olekaan ihanteellinen. Siltikin, tunnen jo nyt hirveän huonoa omaatuntoa ja ikävää, vaikka olemme vielä täällä... Pelottaa, että Kuballe käy jotain, eikä me nähdä sitä enää ikinä, tai sitä kohdellaan huonosti. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta olen tällä hetkellä huomattavasti enemmän huolissani Kubasta kuin esimerkiksi siitä pärjäämmekö vauvan kanssa. En usko, että Wolfi oikein ymmärtää huoleni määrää, ja taitaakin olla aika kyllästynyt lähes joka päiväiseen valitukseen asiasta...

***

For a few nights now, I have had some trouble sleeping, mainly because of worrying about Kuba. As I wrote before, we were going to leave him here, as we thought it would be the less stressful thing to do, for us, and hopefully for Kuba too. But I was still not 100% convinced I could actually leave him.

Well, so it happened, that we don't have any other choice; Kuba's rabies antibody test results weren't on the level EU requires, so there's no way to bring him now. The test needs to be repeated and the earliest possible he could come to Europe is in October. The vet promised to take care of Kuba's departure, but I don't see much point in that as we are coming back in December. And in October we are busy learning to live with a newborn.

The vet has promised to take care of Kuba for the time we are away. Kuba has stayed with him already before, in his clinic. Now the vet told that he has a brand-new pet hotel, where Kuba could stay as the clinic is not an optimal place for him (there's an animal shelter working also, and dozens of more or less noisy and aggressive street dogs, they are busy with). I hope it'll work out as promised.

Even I know, this is the only option we have, and that probably everything will go ok (like my husband keeps patiently repeating), I can't help it that I feel bad for Kuba and I already miss him even we are still here. I'm afraid that something happens to him and we'll never see him again. Or that he's mistreated. Perhaps, I should not take it so seriously, after all he is “just a dog” and very soon we will have bigger things to think about. But Kuba is part of my family, my first baby, and I want only best for him.

Raskausajan kliseitä.

Eilen teki mieli pullaa, ja vaikka laiskotti niin pakko sitä oli kuitenkin saada - eli leipoa. Mieleeni juolahti, että onko tämä nyt sellainen raskausajan himo? Tänään siis vuorossa raskausajan erikoiset ruokahimot ja muut kliseet.

Erikoiset ruokahimot

Kuten jo todettu aiemmin, olen aina ollut makean perään, eikä raskausaika ole osoittautunut poikkeukseksi. Paitsi siinä mielessä, että se pieni, hiljainen, huonon omantunnon kuiskaus on kadonnut kokonaan ja herkkuja tulee vedeltyä ihan mielin määrin... Toivottavasti tuo omatunto tulee vielä joskus takaisin, tai muuten ei kyllä olla rantakunnossa edes vuonna 2020. Mitä niihin erikoisiin kiusauksiin tulee, niin sellaisia ei ole oikeastaan ollut. Alkuraskaudessa teki mieli hapankorppuja ja maustamatonta jogurttia, sitten oli salmiakkivaihe, ja nyt tekee mieli sitä pullaa. Mutta pidän näistä kaikista muutenkin, joten en nyt kutsuisi kovin kummallisiksi himoiksi. Ehkä erikoisin on ollut se, että voisin syödä kananmunia joka päivä, ja niitä onkin mennyt runsain mitoin, enimmäkseen keitettyinä ja perunamunakkaan muodossa. Muistan joskus jopa vihanneeni kananmunia... Toinen, jota ennen vihasin, mutta joka nyt menettelee, on banaani. Mutta mikään ruoka ei ole tähän mennessä alkanut ällöttää. Normaalista poikkeavaa pakkomielteisyyttäkään jonkun tietyn ruoan saamisessa ei ole kovin vahvasti ollut havaittavissa. Jos tekee mieli pullaa niin sitten leivotaan pullaa - näin se on ennenkin mennyt. :D

Kahden edestä syöminen

En koe syöneeni enemmän kuin ennen, ruokailurytmi ja annoskoot ovat aika lailla samoja kuin ennen raskautta. Välillä saatan kyllä syödä jogurtin tai hedelmän välipalaksi, jota en välttämättä olisi ennen tehnyt. Ihmettelinkin jokunen päivä sitten ääneen, että miten voi lihoa 7 kiloa jos syö ja liikkuu suht samalla lailla kuin ennen. Ei sillä, että se haittaisi, pitäähän vauvalle tarjota kasvuainesta. Kunhan ihmettelin. (Voi toki olla, että käsiinlevinneellä herkuttelulla on jotain tekemistä asian kanssa, mutta kyllä niitä herkkuja ennenkin meni kiitettävästi...) Muutamana yönä olen herännyt vatsan kurnintaan (jonka en usko olevan vauvan tekosia), mutten ole kuitenkaan jaksanut raahautua jääkaapille.

Aamupahoinvointi

Alkuraskauden pahoinvointi ilmeni ennemminkin iltakuvotuksena kuin aamupahoinvointina. Eli koko päivän oli hyvä olo, mutta nukkumaan mennessä alkoi oksettaa. Pönttöä en kuitenkaan joutunut halailemaan kertaakaan, joten en voi sanoa kärsineeni kovinkaan paljoa. Kuvotus meni ohi joskus kolmen kuukauden kieppeillä, mutta on aina silloin tällöin tullut muistuttelemaan itsestään.

"Raskaus ei ole sairaus"

Itselläni oli sellainen mielikuva, että tässä vaiheessa, eli 30. raskausviikon kieppeillä, olisin jokseenkin rampa, tai ainakin pingviinimäisesti kävelevä sotanorsu, joka ei pääse sängystä ylös ilman nosturia. Olen kyllä kuullut, että näinkin ikävästi saattaa käydä, mutta itse olen, kuten enemmistö raskaana olevista ilmeisesti, edelleen oikein vetreä. Vasta ihan viime öinä nukkuminen on tuottanut hankaluuksia, koska sopivia asentoja on kaksi (tai no, yksi, koska vauva ei näytä tykkäävän vasemmalla kyljellä nukkumisesta). Ja olen toki huomannut, että sohvalta nouseminen on hankalampaa ilman vatsalihaksia. Eli, ei, raskaus ei ole sairaus, jonka vuoksi esimerkiksi reissusuunnitelmia, kesäfestareita ym. tarvitsisi siirtää, mutta jos ikävästi käy niin matkaan ei pääse, koska jokin ruumiinosa päätti irtisanoutua. Näinhän voi toki käydä ihan milloin tahansa.

Vauvaunet

Olen kuullut, että raskaana olevat näkevät erikoisia unia ja etenkin vauvaunia. Itse en ole vauvaunia nähnyt (tai en ainakaan muista), lukuunottamatta yhtä, jossa vauva tuli maailmaan pienissä osissa ja hänet piti itse koota - IKEAn huonekalujen tapaan. Muuten unia, hyvinkin kieroutuneita, on tullut nähtyä niin paljon, että olisin kiitollinen off-nappulasta. Välillä olen aamulla 9 tunnin unien jälkeen edelleen väsynyt, koska olen koko yön juossut pahiksia karkuun, tai ollut itse se pahis. Mutta näen muutenkin paljon unia, yleensä painajaisia, joten en voi laittaa tätä raskauden piikkiin. Valitettavasti.

Hajuherkkyys

Olen kieltämättä hieman normaalia herkempi hajuille kuin normaalisti, mutten kovin dramaattisesti kuitenkaan. Rakastan nykyään ennen kovasti vihaamaani laventelin tuoksua, ja saan entistä helpommin päänsärkyä ällöistä hajuista, kuten parkkihallista (josta tykkäsin pienenä), bensasta, viemärinhajusta ym.

Mielialan vaihtelut

Raskausajan ehkä tunnetuin klisee, hormoonihöyryt, eivät ole tänne oikeastaan löytäneet. Alkuraskaudessa saattoi olla muutama känkkäränkkäpäivä, kun kaikki ketutti, mutta näitähän nyt on muutenkin. Suurimmaksi osaksi olen tuntenut oloni tasapainoiseksi, samanlaiseksi kuin ennenkin. Liikutun herkästi leffaa tai TV-sarjaa katsoessa tai musiikkia kuunnellessa, mutta en enää läheskään niin herkästi kuin myöhäisteinihormooneissani kaksikymppisenä. Yksi asia kyllä liikuttaa, jonka en usko ennen herättäneen minkäänlaisia tunteita, on vieraiden naisten synnytyskertomukset Vauva-lehdessä. :D

Väsymys

Olen aina ollut hyvä nukkumaan, eikä raskausaika ole muuttanut tätä asiaa (paitsi niinä muutamina hassuina öinä, kuten viime yönä). Jokseenkin kauhulla odotan mitä pätkittäiset unet vauvan kanssa tuovat tullessaan, muutun nimittäin erittäin lyhytpinnaiseksi väsyneenä. Kaiken kaikkiaan väsymys on vaivannut ehkä hieman normaalia enemmän raskausaikana, mutta sitä on aika vaikea arvioida, kun olen niin onnellisessa tilanteessa, että saan nukkua milloin vain ja niin paljon kuin haluan.

Näitä kliseitähän riittää, mutta tässä nyt päällimäisenä mielessä olevat. Vai jäikö listasta puuttumaan jotakin olennaista?

Stripes are apparently "hip" :D

Today I decided to share my experience about a few well-known pregnancy cliches. 

Food cravings

I cannot say that I've had any special cravings that would be anything out of ordinary. I liked all kinds of food before and I still like it, especially the sweet stuff. In the beginning of the pregnancy I ate a lot of natural yogurt, and "hapankorppu" (a Finnish dark dry bread), in some point I had to get salmiakki (which I now regret, because I emptied my whole salmiakki storage weeks ago...), and lately I've wanted all kinds of baked goods. But as I said, this all is rather normal to me. The most abnormal thing might be that I could eat eggs everyday. I think I used to hate eggs. Can't remember anymore though. And bananas, I used to hate them too, from the bottom of my heart. Now I can actually eat them, not that they would be my favorite food or anything.

Eating for two

I don't think I've eaten more than normally, except that I have completely lost my self-discipline (which hardly existed before either) when it comes to the sweet stuff. The other day I was even wondering how is it possible to gain so much weight if I eat and exercise almost like before. Not that it would be a bad thing, the baby needs building material, right.

Morning sickness

I did not suffer from morning sickness what so ever, instead I had evening nausea. But I was lucky, and I did not need to hug the toilet really. The nausea disappeared sometime around the 4th month, and have come back only a few times after that.

"Pregnancy is not an illness"

I used to imagine that around this time, 7th month or so, I would be completely out of order, unable to get out of bed without help. Well, the more time passes the better I've realized that pregnancy is not an illness, and if you are not terribly unlucky, you'll be able to travel, exercise, go to music festivals and work for a quite long time. Indeed, if I would work, I would still be at work, and it's not so hard to imagine that anymore. But I have to admit that I'm happy I don't need to.

Baby dreams

I have heard that pregnant women often see baby dreams. Well, I haven't, except for one, where the baby came out in pieces and we had to assemble him, like IKEA furniture. Otherwise I've seen waaay too many dreams, which are usually not nice, but this was the case already before. I'm wondering where does all that imagination disappear in daylight....

Sensitive nose

I have been slightly more sensitive to smells now. Especially strong, yucky smells like gas, garage or sewage, give me instant headache. I've started to love lavender, which I used to hate.

Mood swings

Maybe the most notorious of them all - pregnancy mood swings. Well, haven't really had those either. In the beginning of the pregnancy I had some cranky days, but we all have them sometimes, right. I always thought that I get pissed easily (and I also calm down rather quickly), so no change in that. Except, perhaps, I've been calmer than before. Don't know, you'll need to ask my husband. I used to get emotional when watching TV, movies or listening music and I don't see any change there either. Only nowadays, strangers' birth stories get me emotional, who would have imagined that?

Fatigue

I've always been a good sleeper, and I need a lot of sleep. This hasn't really changed (except just now for a few nights, I've had some problems sleeping, mainly because there's only two positions to sleep, or actually only one, as the baby does not seem to like the left side). I'm terrified of the lack of sleep that the life with a newborn brings, as I am really not the nicest person when I'm tired. You've been warned!

So there are the cliches that came into my mind now. Do you have something to add, maybe?

Mökkihöperöilyä.

Täällä sitä vaan jumitetaan, enkä oikein keksi mistä kirjoittaa. Päivät menee aika lailla kotiseinien sisäpuolella (ja silloin tällöin pihalla, Kuban kanssa ravaamassa kotikatua edes takaisin, tai salilla). Muutaman kerran viikossa hyppään auton kyytiin ja Wolfi kuskaa mut jonnekin ihmisten ilmoille. Vasta silloin yleensä tajuan kuinka paljon on taas kotona tullut vietettyä aikaa. (Oon myös huomannut, että mitä enemmän on omissa oloissaan, sitä vaikeampi on lähteä ulos.) Hyvä sentään, että asutaan useamman talon pihapiirissä; saatan ajoittain törmätä puutarhuriin, naapuriin tai vartijaan. Ja muutaman kerran viikossa siivoojaan ja koirankouluttajaan. Johan siinä on sosiaalista kanssakäymistä konsanaan!

Eli kovin on eksoottista tämä Afrikassa seikkailu. ;)

Haluaisin uskoa, etten kuitenkaan pohjimmiltani ole tälläinen mökkihöperö kotihiiri. Jos vain liikkuminen täällä olisi hieman helpompaa niin kyllä mä menisin ja tekisin vaikka mitä... tai kävisin ainakin silloin tällöin kävelyllä, kahvilla tai shoppailemassa. (Tai voi olla etten kävisikään, mutta pitäisin siitä mahdollisuudesta.) Rahaa säästyy kyllä kun ei "pääse" minnekään. Meidän illat menee suurimmaksi osaksi sohvalla, ja siitäkin syytän sitä että kaikki menot pitää suunnitella: "ei nyt voi mennä, kun on kauhee ruuhka", "no mihin me sit ajettais" jne. Eilen illalla mietittiin, jos ajettais ostarille jätskille. Ajettais? Autolla? Ei kai nyt sentään... Ei voi vaan kävellä ovesta ulos ja suunnata minne nokka näyttää, törmätä kivaan kahvilaan ja astua sisään. Ehkä oon hemmotellut itseni pilalle asumalla viimeiset viisi vuotta kaupungin keskustassa, enkä ymmärrä mitään esimerkiksi keskivertosuomalaisen arjesta pöpelikön keskellä, jonne tulee kerran tunnissa yksi bussi ja jossa lähin ostari on vähintään viiden kilometrin päässä (eikä siellä tietenkään ole kahvilaa, vaan lähiöräkälä).

Että tällainen valitusvirsi tällä kertaa... noh, ainakin viikonlopuksi on luvassa hieman sosiaalisempaa meininkiä; illalla mennään porukalla syömään thaimaalaista, huomenna brunssille ja leffaan (Minions!), ja jos ihmiskiintiö ei vieläkään ole täyttynyt niin sunnuntaina kuntoklubin altaalle paistattelemaan. :)

Ja enää kolme viikkoa, niin me päästään iltakävelylle, ja kiertelemään kaupoissa harva se päivä! Mene, aika, nopeammin!

***

Just complaining how much I don't like that it is so difficult to get out of the house here.... Nothing new. :P

Synnytyssuunnitelma.

Amerikkalaisissa vauvaoppaissa puhutaan kovasti synnytyssuunnitelmasta, mutta en usko, että kirjallinen suunnitelma on kovin yleinen Suomessa (korjatkaa, jos olen väärässä). Kuulostaa jotenkin kovin amerikkalaiselta. Ensimmäinen ajatus paperille kirjatusta suunnitelmasta tuntuu aika hölmöltä, eihän synnytystä voi etukäteen suunnitella...

Itse päätin kuitenkin tälläisen raapustaa, lähinnä siitä syystä, että haluaisin Wolfin kääntävän sen saksaksi. Ehkäpä se auttaisi minua ja kätilöä ymmärtämään toisiamme hieman paremmin. Synnytyssuunnitelman sijaan kutsuisin listaa kuitenkin synnytystoivelistaksi, johon mallin löysin täältä. Kyseinen malli on aika paljon yksityiskohtaisempi kuin mitä itselläni oli alunperin mielessä, mutta menin nyt sen mukaan kuitenkin. Toivelistan pohjan etsiminen englanniksi olisi näin jälkiviisaana ollut ihan järkevää, koska nyt jouduin syöttämään joka toisen sanan sanakirjaan, että sain toivelistan englanniksi kirjoitettua (ai kuinkas niin sanat istukka, synnytyksen käynnistys ja sikiökalvo eivät tule kuin apteekin hyllyltä).

Toivottavasti Saksassa on ennenkin nähty tälläisiä kontrollifriikkien tulevien äitien listoja, saattavatpa muuten hieman naurahtaa kun saavat sen eteensä. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole esittää, että tietäisin asioista ammattilaista enemmän, vaan tosiaan helpottaa kommunikointia ja myöskin tiedottaa miehelleni toiveistani (kun en aina ole ihan varma jääkö mun höpinät sen päähän :D).

En nyt toki ala tässä listaa sen yksityiskohtaisemmin availemaan, älkää pelätkö. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää tekeekö joku Suomessa tälläisiä? Pitänee kysyä Facebookin vauvapalstalla. :P Ehkä voin sitten syys-lokakuussa kertoa menikö synnytys toiveiden mukaan, vai pyyhittiinkö paperilla vauvan pyllyä.

***

As I have mentioned before, I have been reading quite a bit of all kind of literature concerning babies. In general I try to avoid reading too much American stuff because, no fence, these things seem to be quite different there. Anyhow, in some books I've bumped into written "birth plan", which as an idea seems quite ridiculous as childbirth cannot really be planned, can it? Written script of the event sounds somewhat American, and not at all Finnish (or German).

Despite of my first reaction, I decided to write the plan, or as I would call it, a birth wishlist. The reason for this is that I would like Wolfi to translate it in German, so it might help in the communication between me and the hospital staff. I just wish that they have seen something like this before, and not laugh me out of the hospital, when I present it. :D Have you ever heard of a birth plan before? Do you think people do this elsewhere than in US? Perhaps in autumn I can let you know whether the birth went according to the script or was it used only for wiping the baby's butt.